"Varokaa vaan! Nyt tulee meidän vuoromme! Se ei kestä kauan!"
"Koko Eschenwinkel on häviävä!"
"Niin, sitä se on!"
Thiel eukko laski tukevat käsivartensa pöydälle: "Viisikymmentä vuotta olen sitonut olkia täällä, ensin mieheni jälissä, kunnes hän kuoli, sitten poikani jälissä, kunnes hänen täytyi Ranskaan, sitten toisten miesten jälissä, milloin ystävällisten, milloin äkäisten, milloin tuttujen, milloin tuntemattomien. Nyt olen tullut vanhaksi ja väliäpitämättömäksi."
"Sinullahan on eläkkeesi. Thiel eukko!" sanoi Peter Nahwer ja imusi piippuansa. "Mutta mihin pitää minun ryhtyä?" Ja hän otti piippunsa suustaan, otettuaan ensin sentään jykeän vedon siitä, ja osoitti sen varrentyngällä rintaansa kohden.
"Sinä?" sanoa tokaisi Schüttin vaimo. "Tuommoinen kuivettunut vanha nuoripoika! Kysy ennemmin, mihin meidän pitää ryhtyä, meidän lapsilaumoinemme."
Eräs nuori työmies, joka oli palvellut Frans Josefin rykmentissä Berlinissä, sanoi sotilaallisen lyhyesti, ikäänkuin soturi, joka ilmoittaa tieduisteluistaan: "Pitää ilmoittaa keisarille."
Mutta Peter Nahwer kohotti uhkaavasti piippuaan: "Jättäkää se! Hänen ajatustensa täytyy olla kiinnitetyt yleiseen ja suureen. Kun Kristian kahdeksas kahdeksantoistasataa kuusikymmentäneljä kulki tästä kylän lävitse, aikoi Thomählen kertoa hänelle, että pastori Jürgens oli antanut hänen poikavintiölleen kunnon selkäsaunat. Tämä kehui jo edeltäkäsin ja sanoi: 'Olen ollut vakinaisessa väessä Glückstadtissa, ja tiedän, kuinka pitää menetellä: täten vaan, käsi housun saumaa myöten, kolme askelta taaksepäin ja sitte asiaan!' Mutta hän ei saanutkaan asiataan esiin, kuningas katseli ulos marskeille, vaunut ajoivat ohitsensa. Ja olipa onni, että hän oli ottanut kolme askeltaan taaksepäin, muutoin olisi kuningas ajanut varpaittensa ylitse. Ei, siitä ei synny mitään."
"Parasta on, että lähdemme kaikki Iowa'an."
Tämä sana antoi neuvottelulle uutta virikettä.