Sitte lähti hän.
Lena Strandiger otti kirjansa lattialta ja pani sen kainaloonsa ja lähti ovea kohden: "Frans on toimittanut omat asiansa hyvin, mutia huonosti minun." Sitte pysähtyi hän, hengitti syvään ja kohotti kätensä, kuin joku, joka ravistaa velttouden jäsenistään: "Noh!… Lopussa siis. Loppunut: näytös Strandigerkartanossa. Tänä iltana matkustan Berliinin."
Vanha Hobooken asteli yksin huoneessa ylös ja alas, kädet miehekkäästi selän takana, jäykkänä ja ylpeänä kuin puusta. Ankara piirre suunsa ympärillä oli entistä ankarampi.
* * * * *
Maria oli noussut ylös portaita, sittekun Frans etehisessä oli jättänyt hänet.
Taaskin harhailivat ajatuksensa levottomasti sinne tänne ja etsivät jotakin. Hän astui seurusteluhuoneeseen. Siellä istui Ingeborg ikkunan ääressä ja katseli ulos lammelle lumen hurjaa ryöppyä. Poskiansa kuumotti, ja silmänsä loistivat, hän oli ajatuksissaan ollut ulkona kankaalla, ja nuoressa sydämessään hehkui ja löi. Andrees oli vapaa toisesta, Mariasta… kenelle oli hän vapaa? kenelle?
"Auttaisitko minua?" kysyi Maria, ja jäi seisomaan oveen ja koetti kylmettynein sormin avata päällystakkiaan.
Silloin hypähti Ingeborg ylös ja meni kepeänä huoneen poikitse, taivuttaen hienoa solakkaa vartaloaan, kuin koivut Wodaninkukkulalla. jotka taivuttavat runkojaan, kun humisee länsituuli. Kun hän näki sisarensa pelokkaisiin uupuneisiin kasvoihin, sanoi hän hiljaa: "En tiedä, minkätähden olet tämän tehnyt, mutta et näytä morsiamelta." Hän kumartui alas ja askarteli jakun alimpain nappien kanssa: jotain kuumaa kohosi silmiinsä: "Mutta… mitä teetkin… aina teet hyvin… aina!"
Silloin sulki Maria hänet lämpimästi syliinsä: "Olet minun oma rakas sisareni!" Ja hetken olivat he sylitysten, ihan likittäin.
Ingeborg rupesi haikeasti itkemään.