"Hän on heikko, ja tahtoi mielellään nukkua."
"Vie hänelle terveiseni. Nukkukoon hän itsensä terveeksi… Minne sinä aiot?" — "Kirkkoon", vastasi Ingeborg ja katsahti häneen.
Frisius katsahti eteensä ja sanoi hitaasti: "Aika on vakava nyt. Kävin äsken juuri Theissenin luona kylässä. Pikku Elsa on kuollut keuhkotulehdukseen. Hän oli kahdeksan vuoden vanha ja loppunsa oli kevyt. Liese Nagel rupeaa myöskin uupumaan, on nyt jo vuoteenomana lähes kaksi vuotta. Hän arvelee, että hän jo on kärsinyt tarpeeksi, ja kaipaa lepoon, vaikka hän vasta on kahdenkymmenen kolmen vuoden vanha. Kristoffer Dwenger makaa juovuksissa Nummitalon nurkalla ja lapsensa seisovat ympärillään. Täällä alhaalla on aina ja kaikkialla, minne vaan silmämme luommekin, piinakeskiviikkoota. On kuin onkin meillä syytä mennä Herran huoneeseen."
Ingeborg katsahti häneen. "Niin on!" virkkoi hän ääneen. Silloin lähti
Frisius.
Alhaalla sulkeutui ulko-ovi raskaasti hänen jälkeensä. Keveä tuulenhenki hulmahteli taloa vastaan, muuten oli kaikki hiljaista. Ingeborg kääntyi kiihkeästi ympäri: "Andrees, tule mukana!" sanoi hän. Äänensä kiirehti kuin lapsi, joka henki kurkussa pakenee pelottavaa paikkaa. Mutta samassa järkytti häntä yht'äkkiä peloittavasti, niin että hän melkein luuhistui kokoon. Hän tarttui Andreesta käsivarteen ja sanoi, ja äänessään oli kiirettä ja hätää: "Minä… en voi sitä! Minä en voi sitä… vaan! Marian pitää… sittenkin sinun kanssasi! Odota. Andrees! Odota… silmänräpäys! Jää tähän! Minä herätän hänet… minä… minä…" Hän riuhtasi avaimen taskustaan ja lensi käytävää takaisin, aukaisi oven ja huudahti ääneen riemuiten: "Maria, lapseni! Nouse ylös!"
Mutta huone ja vuode olivat tyhjät. Silloin palasi hän takaisin, hiukan ahdistuneena, mutta koko kasvonsa loistivat kuin sisäisiä puhdasta valoa, ja ikinä ei ole Maria Landtin sisar näyttänyt kauniimmalta kuin tänä silmänräpäyksenä. "Hän on mennyt kirkkoon, Andrees. Tule, mennään hänen jälissään. Me molemmat! Ja sitte puhumme hänet suostumaan ja te matkustatte viimeisellä junalla."
"Sinä olet hyvä, Ingeborg."
"Tietysti olen hyvä! Oikein hyvä! Mutta en vaan aina. Se on onnetonta
Ingeborg Landtissa."
Hän juoksi portaita alas ja nauroi: "Tule nopeasti, Andrees! muuten tulemme liika myöhään."
Vasemmalla ovesta ottivat he kiirehtien päällysvaatteensa ja hattunsa koukuista ja riensivät ulos.