Koulun ovelle ilmestyi paljainpäin opettaja Haller ja kyseli kuulumisia Flackelholmista. Heim tiesi kertoa, että ystävänsä sielullisesti oli hyvin masentunut. "Tiedättehän", sanoi hän Hallerille, "kuinka itseensä sulkeunut hän on, niin ett'ei voi sanoa, millä mielialalla hän sisällisesti on. Vielä siellä ei työskennellä" — hän teki liikkeen sydäntään kohden — "mutta kohta aletaan."
"Minne nyt menette, herra?" kysyi Eva.
Silloin kääntyi Heim häntä kohden, katsoi alas hänen kukoistaviin terveihin kasvoihinsa, ja oli iloinen soreasta asuintoveristaan ja siitä, että hän nyt taaskin oli hänen ystävällisessä läheisyydessään.
"Meri-ilma näkyy tekevän teille hyvää", sanoi hän Evalle.
Tämä nyökäytti päätään ja sanoi: "Minulla onkin hyviä ystäviä ja uskollisia naapureita. Pikku Wittit ovat käyneet tervehtimässä minua, ja kaksi kertaa olen käynyt vieraissa opettaja Hallerilla."
"Me kutsuimme naapurittaremme luoksemme", sanoi Haller. "Sovimme hyvin yhteen, ja hän on tervetullut toistekin."
"Minne menette, herra?"
"Reimer Witt astui tässä rattailta ja pistäytyi lapsiaan katsomaan. Minä taas aion suoraa päätä kaupunkiin ja koetan hankkia sieltä Andreekselle parin hyviä hevosia, joiden kanssa Reimer tänä iltana vielä laskuveden aikana ajaa takaisin Flackelholmille. Hän vaatii että jo tänään toimitan kaupat, hän pitää että tarvitsen itsekin neljä hevostani."
"Niin tarvitsettekin!" sanoi Eva. "Teillä on vielä paljon maatyötä tekemättä."
Heim naurahti ja nyökäytti päätään kummallekin sivulleen ja lähti.