Kalpeana palasi Ingeborg majalle.
Illemmällä, kun vesi laskeusi, palasi Andrees kotiin, ja näki että Reimer valjasti hevosia, empi hetken ja astui sitte majaan. Silloin astui Ingeborg lähtövalmiina hänelle vastaan majan matalasta ovesta.
"Minä lähden pois, Andrees!" sanoi hän, eikä luonut katsettaan ylös. Hitaasti lähtivät he rinnakkain säikän laelle. "Menen Marian haudalle", sanoi Ingeborg.
Andrees nyökäytti hyväksyvästi päätään. "Teet oikein."
Kun he seisoivat ylhäällä rinnakkain, tarttui Andrees hänen käteensä: "Sinä olet puhdas ja voimakas, minun pitää saada sinut elämäkseni omakseni."
Ingeborg antoi päänsä painua: "Siihen pitää kulua aikaa, Andrees!"
"Minä jään Flachelholmille", sanoi Andrees, "niinkauaksi kuin Strandigerkartano on vieraissa käsissä. Mutta en tahdo olla toimetonna. vaan rakennan tänne tokeita ja talon, ojia ja rantavalleja, tutkin matalikkoa ja hankin maata lisään. Isäni ovat taistelleet merta vastaan, sitä taistelua tahdon minäkin jatkaa." Hän pusersi kätensä nyrkkiin, ja silmissään leimahti synkeästi. "On laiminlyöty paljon ja paljon rikottu. Mutta rikoksista on kasvava hyvää. Mutta en voi vaatia, että tulisit jakamaan tätä elämää kanssani."
"Missä sinun elämäsi on. Andrees, siellä on minunkin. Se on minulla yhteistä Marian kanssa, että olen uskollinen. Kun arvelet, että se voi tapahtua, niin kutsu minua."
"Ingeborg!"
"Meidän pitää olla tyyniä ja voimakkaita, Andrees."