* * * * *
Syksyllä palasi Frans Strandigerkartanoon takaisin — sittekun hän jonkun kuukauden oli istunut vankilassa — luovuttamaan tilaa Heimille. Taloa oli tänä kesänä vanhaan tapaan hoitanut vanha Hans Stühen, joka monta vuotta oli rouva Strandigerin aikana ollut talouden etunenässä.
Heim meni kohta kartanoon.
Frans Strandiger näytti jotakuinkin toipuneelta, ainoastaan kävi hän kankeasti, ikäänkuin olisi rautaa jaloissaan.
"Hyvää päivää, Frans!" sanoi Heim. "Vaimoni lähettää terveiset."
"En ymmärrä", sanoi Frans nyrpeästi, "miten olet saanut noin kelpo vaimon. Luulin varmasti, että sinä naimishommissasi tekisit tuhmat kaupat."
"Kiitoksia!" sanoi Heim iloisesti. "Ilmoitan siitä rouvalleni. Noh. sinähän näytät koko terveeltä. Olen iloinen, että olet noinkin toipunut."
Frans naurahti katkerasti. "Toipunut? Kun käyn kaksikin tuntia vaan tavallista kävelyä, ajettuvat jalkani."
"No… vähitellen paranee taas kaikki, ruumis ja sielu.
"Näyttää hiton epätietoiselta siinä suhteessa! En tiedä, mitä minä ruumiilla, mitä sielulla. Teillehän tuo on kevyttä, on perintö maan päällä ja perintö taivaissa."