"Heiderieter pysyköön puolessa, muutoin rupeaa kuulumaan jotain.
Tuommoisia miehiä! Tulkaapas lähelle, koettakaas!"
"Minä ratsastan pois!" sanoi Heim, "vesi nousee jo ja lurvakkoni ei enää saa koipiaan liejusta."
Andrees oli hyvin huolissaan ja katseli vuoroin valleja kohti, vuoroin pillastuneeseen adjutanttiinsa: "Kuulesta nyt! Saat seuraavat kahdeksan päivää olla överstinä, jos nyt rupeat auttamaan hevosta!"
Samassa kumartui jo Frans Strandiger, tarttui hevosen kavioihin, jotka olivat liejussa ja kiskoi ne irti, niin että savinen vesi pärskyi hänelle päin silmiä. Sitten tempoi hän nuorilla pojanvoimillaan hevosta kuolattimista, huusi ja potki sitä ja hoputti, ja hirmuisesti puhkuen ja puhaltaen ja savea ympärilleen räiskytellen kiskasi se itsensä vallalleen.
Samassa sovitti Frans jo jalkansa hevosen vasenta polvea vastaan, tarttui sitä harjaan, hypähti ja keikahutti itsensä sen selkään. Sitte ratsasti hän kiintonaiselle maaperälle, ja laskien hevosensa raviin, kääntyi hän taakseen ja sanoi lyhyeen ja kopeasti:
"Tykistö kuuluu minun komentooni nyt!"
Samat sanat oli entispäivänä, täsmälleen kello kolme iltapäivällä, lausunut hänen isänsä, kun hänen kapteeninsa kädestä liukui miekka.
"Koululle!" § He laskivat ravissa rantavallin ylitse, ajoivat viheriää, peltotietä Eschenwinkelin matalain rakennusten välitse, sitte hiekkatietä ylös, ja sitoivat hevosensa Nummitalon rappeutuneeseen tuvan oveen. Sitte lähtivät he koulutalolle.
* * * * *
Kouluhuoneessa istui kolme neljä vierasta koolla ja pakinoivat huhuista, joita sanomalehdet viime päivinä olivat tietäneet, ja joita ihmiset sitte olivat levitelleet talosta taloon, he tarkastelivat suurta Saksan karttaa, joka riippui seinällä vasemmalla opettajan istuimesta, ja olivat läsnäolijain silmät siinä puhellessa liitettyinä varsinkin yhteen kohtaan kartalla.