Kahden kesken Löwenbergin kanssa jäätyään ja herrain nauttiessa viinipullon sisällyksestä sanoi Ehrenthal liikeystävälleen: "Olen saanut kuulla oikeusneuvos Hornin pyytäneen tietoa tuosta hypoteekista oikeuskomissaari Waltherilta, joka asuu teidän paikkakunnallanne. Voiko siihen mieheen millään tapaa vaikuttaa?"
"Ei rahalla ainakaan", vastasi Löwenberg, "mutta ehkä jollakin toisella tapaa. Hän ei tiedä, että minä itse olen saanut kreivin asiamieheltä toimekseni myydä tuon hypoteekin. Minä menen hänen puheilleen muissa asioissa ja ylistän sivumennen maatilaa ja kreivin asioita; ehkäpä sanon yksin tein että itse haluan ostaa tuon hypoteekin." Ehrenthal pudisteli päätään ja vastasi: "Jos hän tuntee kreivin ja tämän maatilan, niin ei teidän ylistelynne vielä saa häntä antamaan siitä suotuisaa lausuntoa."
"Auttaapa kylläkin. Noiden oikeuskomissaarien täytyy hankkia meiltä tietoja asioista; eiväthän he itse tunne niin hyvin kuin me villojen ja viljan osto- ja myyntisuhteita. Meidän täytyy tehdä, mitä vain voimme, ja luulenpa siitä tulevan kaupalle hyötyä."
Ehrenthal laski murheellisesti päänsä kädelleen ja sanoi huoahtaen: "Saattepa uskoa, Löwenberg, että minulla on tästä asiasta yllinkyllin huolta."
"Mutta tuleepa siitä hyvä voittokin", lohdutti toinen. "Yhdeksänkymmentä prosenttia maksaa teille ostaja, ja siitä te lähetätte kreiville Pariisiin seitsemänkymmentä prosenttia; kahdenkymmenen prosentin erotuksesta te maksatte viisi prosenttia kreivin, asiamiehelle ja viisi prosenttia minulle avustani, jotenka itsellenne jää kymmenen prosenttia. Neljätuhatta taaleria on kaunis voitto kauppa-asiasta, johon ei tarvitse panna ollenkaan rahoja."
"Mutta surua se minulle tuottaa", sanoi Ehrenthal pää kumarassa; "uskokaa minua, Löwenberg, että olen niin kiihdyksissä tästä asiasta, etten saa unta öillä. Ja kun vaimoni kysyy: 'Nukutko sinä, Ehrenthal?' täytyy minun aina vastata: 'En saa unta, Sidonie, minun täytyy ajatella liikeasioita'."
Puolta tuntia myöhemmin lähti kaupungin portista pikalähetti. Seuraavana aamuna sai oikeuskomissaari Walther puheilleen herra Löwenbergin, jonka vakuuttavasta sävystä hän tuli siihen käsitykseen, ettei kreivi Zaminskyn asiat sentään olleet niin pahoin rempallaan kuin lähistössä otaksuttiin.
Viikon perästä sai vapaaherra von Rothsattel asianajajaltaan kirjeen ja sen myötä jäljennöksen oikeuskomissaari Waltherin kirjeestä. Molempien lakimiesten mielestä kauppaa kannatti ajatella. Ja kun Ehrenthal seuraavana päivänä saapui vapaaherran puheille, oli tämä jo päättänyt ostaa tuon hypoteekin. Häntä edelleen houkutteli vastustamattomalla voimalla kaupasta koituva muutamain tuhansien taalerien nopea voitto. Se oli voitto hänen aikaisemmasta liikeyhteydestään herra Ehrenthalin kanssa. Hän tahtoi väkisinkin pitää hypoteekkia hyvänä, ja hän olisi kenties ostanut sen, vaikka hänen asianajajansakin olisi pannut jyrkästi vastaan.
Omanvoitonpyytämätön Ehrenthal tarjoutui alttiisti, kun hänellä muutenkin oli asioita toimitettavana niillä seuduin, ottamaan vapaaherralta valtakirjan ja päättämään hänen puolestaan kaupat kreivin asiamiehen kanssa. Vapaaherra oli siihen hyvin tyytyväinen, sillä hänestä olisi ollut vastenmielistä suorittaa mieskohtaisesti maksua, joka oli pienempi kuin hypoteekkikirjan nimellisarvo.
Viikon kuluttua hänellä oli hallussaan neljänkymmenen tuhannen taalerin hypoteekkikirja, josta hän oli maksanut ainoastaan kuusineljättä tuhatta taaleria, ja lisäksi olivat Ehrenthal ja hänen liikeystävänsä tehneet hyvät kaupat, ja kaikkein paraimmat oli tehnyt Itzig, sillä hän oli saavuttanut vaikutusvaltaa mestariinsa, joka alkoi käyttää häntä uskottuna neuvonantajana kaikissa salaisimmissakin liikeyrityksissään. Kaikki asianosalliset olivat siis tyytyväisiä. Vapaaherra otti esiin siron asiakirjalippaansa ja pani siihen kauniiden valkoisten pergamenttilehtien sijalle paksun, kellertävän, monissa käsissä nuhjautuneen asiakirjakäärön, joka tästä lähtien edusti hänen varallisuuttaan. — Hän ei enää silmäillyt lippaan sisältöä samalla lemmekkäällä huomiolla kuin aikaisemmin velkakirjojaan, hän paiskasi kannen joutuin kiinni ja sulki lippaan kaappiin kuin ainakin vanha väsynyt liikemies, joka oli suorittanut rasittavan urakan. Sitten hän lähti naisten luo ja kuvaili rattoisasti Ehrenthalin pokkuroimista ja onnitteluja.