Näistä sanoista miltei liikutettuna kauppias lausui: "Mutta ajatelkaahan myöskin, että te näin päättäessänne luovutte paljosta. Minun konttorissani teistä ei voi tulla rikasta miestä ettekä opi tuntemaan elämää sen suurissa piirteissä ja mitoissa; meidän liikkeemme toiminta on rajoitettu, ja saattaa tulla aika, jolloin tuo rajoitus teistä tuntuu kiusalliselta. Kaiken, mikä luo teille itsenäisen tulevaisuuden, varallisuutta ja vaikutusvaltaisia tuttavuuksia, te kykenette meren takana saavuttamaan helpommin kuin minun luokseni jääden."
"Hyvä isäni sanoi minulle usein: pysy omassa maassasi ja elätä itseäsi rehellisesti. Minä tahdon elää hänen sanojensa mukaisesti", Anton vastasi, ja hänen äänensä värisi mielenliikutuksesta.
"Hän on ja pysyy poroporvarina", huudahti Fink jonkinlaisella epätoivon väreellä.
"Minusta tuollainen porvarimieli on sangen kunnioitettava perustus miehen onnelle", sanoi kauppias, ja sillä oli asia ratkaistu.
Fink ei puhellut esityksestään sen pitemmältä, ja Anton koetti kaikenlaisilla pienillä huomaavaisuuksilla osottaa eroavalle ystävälleen, kuinka rakas tämä hänelle oli ja kuinka haikeaksi ero hänelle itselleen kävi.
Illalla Fink sanoi Antonille: "Kuulehan, poikaseni, minulla olisi halu ottaa vaimo täältä mukaani meren taakse."
Kauhistuneena Anton katseli ystävätään, ja koettaen sitten salata mielenjärkytystään itseltään ja tältä hän kysyi väkinäisen leikillisesti: "Mitä, aiotko kosia neiti von Baldereckia…"
"Ei sinne päinkään", huudahti Fink hilpeästi; "mitä minä tekisin vaimolla, jolla ei olisi muita ajatuksia kuin huvitella miehensä rahoilla?"
"Ketä sinä sitten ajattelet? Ethän vain aio kosia tämän talon tätiä?"
"En, kallis aarteeni, vaan tämän talon neitiä."