Eräänä iltapäivänä Anton istui upseeriseurassa pelaamassa dominoa. Silloin huudahti muuan vanhempi luutnantti sanomalehtensä takaa pelaajille: "Eilen illalla murskautui eräältä meidän husaariltamme kaksi sormea oikeasta kädestä. Se aasi, jonka kanssa hän asui samassa huoneessa, leikitteli karbiinillaan, ennenkuin oli ottanut siitä panoksen pois. Tohtori arvelee leikkauksen välttämättömäksi. — Vahinko kunnollista miestä, hän oli eskadroonan ripeimpiä poikia. Paraimmille tuollaiset onnettomuudet aina sattuvatkin."
"Mikä sen haavoitetun nimi on?" kysyi herra von Bolling, siirtäen dominonappulataan. "Jefreitteri Sturm."
Anton kavahti pystyyn, niin että nappulat tanssivat pöydällä. "Missä häntä hoidetaan?" hän huudahti.
Luutnantti neuvoi hänelle tien sairaalaan.
Pimeässä huoneessa, joka oli täynnä vuoteita ja sairaita sotilaita, makasi Karl kalpeana ja ojensi Antonille vasemman kätensä. "Nyt on pahin ohitse", hän sanoi, ja "saakelin kipeätä se tekikin, mutta pääsen sentään taas kerran käyttämään kättäni. Kynää voi siinä jo pidellä, ja yritänpä sitten ylös päästyäni muutakin askaretta; mikä ei rupea käymään oikealla kädellä, niin käyhän sitten vasemmalla. Kultasormuksella en vain enää voi komeilla."
"Karl poloinen", huudahti Anton, "nythän sinä et kelpaa enää sotamieheksi."
"Tiedättekö mitä", sanoi Karl, "sen onnettomuuden minä jaksan hyvin kestää, eihän tästä kuitenkaan tule kunnollista sotaa; ensi kevääksi kylvöajaksi olen jälleen täydessä kunnossa. Voisinpa jo nytkin nousta tästä loikoilemasta, jollei tohtori olisi niin ankara. Eihän täällä hauskalta näytä", lisäsi hän anteeksipyydellen; "miehistämme ovat monet sairastuneet ja vieraassa kaupungissa täytyy tulla jotenkuten toimeen."
"Mutta sinä et saa jäädä tähän huoneeseen, jos minä vain voin korjata asian", sanoi Anton. "Täällähän on sellainen taudin löyhkä, että siitä tervekin sairastuu; minä pyydän ratsumestariltasi luvan, että saan muuttaa sinut omaan asuntooni."
"Rakas herra Anton", huudahti Karl iloissaan. — "Ole hiljaa", sanoi tämä, "enhän vielä tiedä, saanko edes luvan."
"Olisi minulla vielä muuan pyyntö teille", sanoi potilas vieraansa lähtiessä. "Ilmoittakaa tästä asiasta Goljathilleni sillä tapaa, ettei hän pahasti hätääntyisi. Jos hän sattumalta saa kuulla siitä syrjäisiltä, niin hän käy vallan raivoon."