"Jumalan kiitos!" huudahti Anton ja hymyili vasten tahtoaankin, "nytpä te jälleen olette se vanha Tinkeles. Ei, Schmeie, kahta guldenianne te ette peri minun taskustani."!
"Eikä teill' oo tarvis louisdorei eikä Wienin vekseleit'?" jankutti
Tinkeles.
"Ei niitäkään", nauroi Anton.
"Hyväst' sitten", sanoi Tinkeles. "Kun me jälleen tavataan, niin me ollaan hyvii ystävii." Hän tarttui ovenripaan. "Ja jos te tahtoo tietää sen miehen nimen, ken voi murskata Rothsattelin, niin että hänest' tulee pikkunen kuin ruoho maantien vieress', jota kaikki tallaa, niin kysykää Hirsch Ehrenthalin kirjanpitäjää, Itzig nimistä. Veitel Itzig on hänen nimens'." Näin sanoen Tinkeles joutui ovesta ulos kuin ampumalla. Anton juoksi hänen jälkeensä, mutta kauppuri ei enää kuunnellut hänen huutojaan, vaan luikahti ulos portista, ennenkuin hän oli kerinnyt alas. Hyvällä syyllä voi kuitenkin toivoa hänen pian jälleen palaavan, joten Anton kiipesi jälleen kamariinsa, mieli yhä kuohuksissa tuon kummallisen katumuksentekijän tunnustuksista.
Mitä hän juuri oli saanut kuulla, se hänen täytyi heti kertoa vapaaherran pojalle. Hän kyllä arvasi, että tämä kävi sangen vaikeaksi hänen upseeriystävänsä herkän itsetunnon ja sukuylpeyden vuoksi. "Mutta kertoa minun täytyy sittekin, vielä tänä iltana vedän hänet syrjään, tai menen muita aikaisemmin hänen luokseen tahi jään muita myöhemmäksi."
* * * * *
Mutta tätä hyvää aiettaan Antonin kävi vaikeaksi panna täytäntöön. Niin aikaisin kuin hän riensikin nuoren Rothsattelin asuntoon, tapasi hän siellä jo joukon ennen joutuneita husaariluutnantteja koolla. Eugen lojui yötakki yllään sohvalla, ja toverit istuivat piirissä hänen ympärillään. Kohta Antonin jälkeen saapui tohtorikin. "Mitä nyt kuuluu?" hän kysyi käyden potilaansa luo.
"Hyvää vain", vastasi Eugen; "en tarvitse enää teidän myrkkypulvereitanne."
"Hiukan on vielä kuumetta", päätteli tohtori, "nuhaa ja niin poispäin. Täällähän on aivan liian kuuma, esitän että akkuna avataan."
"Eikö hitoilla, tohtori", huusi eräs nuorista herroista, joka oli kahdesta tuolista muodostanut itselleen jonkinlaisen penkin. "Tiedättehän että minä en siedä vetoa muuten kuin palvelustoimessa ollessani."