"Isä", huudahti Lenore, auttaen vapaaherraa jälleen pystyyn, "rauhoitu toki, puhu tästä Ehrenthalin kanssa, aja lakimiehesi puheille. Ehkäpä apu keksitään tätäkin onnettomuutta vastaan."

"Olet oikeassa, lapseni", sanoi vapaaherra soinnuttomalla äänellä; "voi olla mahdollista, että minä kuvittelen vaaraa suuremmaksi kuin tarvitseekaan. Käske valjastamaan vaunut, minä lähden kaupunkiin. Äidiltäsi pidä kuitenkin vielä salassa, mitä nyt olemme lukeneet, ja sinä, rakas Lenore, seuraa minua."

Kun vaunut saapuivat tietä pitkin, seisoi vapaaherra vielä samassa paikassa, missä isku oli sattunut hänen sydämeensä. Vaieten hän istui koko matkan kyyristyneenä vaunujen nurkkaan.

Kaupunkiin tultua hän vei tyttärensä siihen asuntoon, jonka hän oli edelleen säilyttänyt, jotta ei herättäisi vaimossaan ja tuttavissaan epäilystä hänen raha-asiainsa huonosta tilasta; itse hän ajoi Ehrenthalin luo. Vihaisin askelin hän nousi konttoriin ja tylysti tervehdittyään näytti liikemiehelle sanomalehteä. Ehrenthal nousi hitaasti pystyyn ja sanoi nyökäten: "Kyllä tiedän, Löwenberg on siitä minulle kirjoittanut."

"Te olette pettänyt minut, herra Ehrenthal!" huusi vapaaherra, vaivoin pidättäen arvokasta ryhtiään.

"Mitä varten?" vastasi liikemies ja kohautti olkapäitään. "Miksi salaisin teiltä sellaista, mikä kuitenkin joutuu sanomalehtiin? Tällaistahan sattuu joka tilan, jokaisen hypoteekin suhteen. Mikäpä erinomainen onnettomuus tämä olisi?"

"Mutta olivathan omistajan raha-asiat perin kehnot, sen te olette jo kauan tietänyt", huudahti vapaaherra. "Te olette tahallanne pettänyt minut."

"Mitä te petoksesta puhutte?" intoutui Ehrenthalkin vihastuneena. "Varokaa itseänne, ettei joku syrjäinen kuule sanojanne. Minähän olen lainannut teille rahojani, mitä etua minulla olisi heikontaa teitä ja suurentaa pulaanne? Itse istun kiinni teidän asioissanne tätä myöten", hän näytti kädellään sitä kohtaa, missä muilla ihmisillä sydän sijaitsee. "Jos olisin arvannut, että tuo tehtaanne syö rahojani, tuhannet taalerit tuhansien perästä, niinkuin syö jokin elukka, joka on takapuolelta auki, niin olisin ajatellut asiaa paremmin enkä antanut teille taaleriakaan. Ennemmin syötän rahoillani kokonaista elefanttilaumaa, mutta ikinä en enää syötä mitään tehdasta. Kuinka te siis voitte sanoa, että minä olen teidät pettänyt?" hän jankkaili yhä kasvavalla kiihkeydellä.

"Te olette tiennyt vararikosta", huudahti vapaaherra, "ja olette minulta salannut, miten kreivin asiat ovat."

"Minäkös teille ostin hypoteekin?" kivahti äkäytynyt liikemies. "Minä olen tuonut teille joka puolivuosi korot, siinä minun vääryyteni, lisäksi olen antanut teille paljon omia rahojanikin, siinä minun petokseni." — Sovitellen hän sitten jatkoi: "Ajatelkaahan asiaa toki rauhallisemmin, herra parooni; jokin toinen velkoja on vaatinut tilaa myytäväksi, ja tuomioistuimet eivät ole meille asiasta ilmoittaneet tahi ovat sitten lähettäneet ilmoituksen väärällä osotteella. Mitäpä siitä? Pakkohuutokaupan jälkeen te peritte rahanne takaisin; silloin voitte maksaa velkojille, joilla on omaan tilaanne kiinnityksiä. Mikäli tiedän, kuuluu tuohon kartanoon kauniita, isoja tiluksia, niin että teidän ei tarvitse olla yhtään huolissanne hypoteekistanne."