Konttorin kirjeenvaihtajista, jotka herra Jordanin johdolla kirjoittivat kauppakirjeitä ja hoitivat kirjoja, oli Antonin mielestä ikuisen sangviinikon herra Spechtin rinnalla tuleva pakanain apostoli herra Baumann mielenkiintoisin henkilö. Tämä ei ollut ainoastaan pyhimys, vaan samalla myöskin etevä laskumies. Hän oli erehtymätön muuttamaan mittoja ja painoja vieraan maan mitoiksi ja painoiksi ja päinvastoin; hän se laski hinnat kaikille tavaroille ja teki kaikki tarvittavat arviolaskelmat. Hän tiesi silmää värähyttämättä sanoa, mikä rahakanta Afrikan Kultarannikon maurilaisruhtinailla oli, ja mikä kurssi Preussin taalerille laskettiin Sandwich-saarilla. Herra Baumann asui Antonin lähimpänä naapurina ja hän mieltyi niin sankarimme siivoon käytökseen ja hyvätapaisuuteen, että hän piankin kohteli häntä ystävänään ja kävi iltahetkinä jolloinkin hänen luonaan vieraisilla. Mutta kaikista muista hän pysytteli erillään ja sieti tosi kristillisellä kärsivällisyydellä heidän pilapuheitaan hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan.
Mutta konttorin ulkopuolellakin oli toiminimellä vielä moniaita vallanpitäjiä. Sellainen oli ensiksikin herra Birnbaum, tullitoimitsija, jota aniharvoin nähtiin konttorissa ja joka vain sunnuntaisin ilmestyi johtajan päivällispöytään, perin tarkka ja täsmällinen mies, jonka valta-alueena oli pakkahuone. Hänelle oli uskottu liikkeen ulkomainen tulliprokura, tuo verraton etuoikeus kirjoittaa nimi T.O. Schröter kauppaliikkeen tullaus- ja lähetysseteleihin. Jos kuka liikkeen herroista ansaitsi virkamiehen nimen, niin oli se tämä herra, joka aina piti takkiaan napitettuna leukaan saakka, niinkuin hänen hyvät ystävänsä tulliherratkin. Edelleen liikkeen makasiininhoitaja, joka valvoi toiminimen kaikkia tavarasuojuksia kotona ja kaupungilla, huolehti tavarain vakuutuksesta ja toimitti torilla kaikki suuret maalaistuotteiden ostot. Herra Balbus ei ollut mikään hieno mies, hän oli lähtöisin köyhästä kodista ja hänen koulusivistyksensäkin oli hyvin vajavainen, mutta siitä huolimatta johtaja kohteli häntä erittäin huomaavasti. Anton sai kuulla, että hän palkallaan elätti äitiään ja kivuliasta sisartaan.
Mutta kaikkein tulisinta toimeliaisuutta, todella sotaista, hirmuvaltaista sotapäällikön toimeliaisuutta osotti herra Pix, maaseutuosaston ensimmäinen mies. Hänen valtapiirinsä alkoi etukonttorin ovelta ja ulottui läpi koko talon aina kadulle saakka. Hän oli kaikkien maaseudun rihkamasaksojen jumala, joilla oli liikkeessä juokseva tilinsä, he pitivät häntä liikkeen varsinaisena johtajana, ja hän puolestaan osotti heille sitä kunniaa, että välistä tiedusteli heidän vaimojensa ja lastensa vointia. Hänellä oli liikkeen koko välitys- ja lähetystoimi huolenaan, hän komenteli puolta tusinaa makasiinirenkejä ja yhtä monta lastaajaa, morkkasi rahdinajajia, tiesi ja tunsi mitä hyvänsä, oli alati paikalla ja osasi samassa hengenvedossa onnitella jotain rihkamasaksan rouvaa tämän tyttären onnellisen lapsivuoteen johdosta, jylistä julmasti jollekin tungettelevaiselle kerjäläiselle, antaa makasiinirengeille ohjeita ja vaarinottaa ison vaa'an kielen heilahtelua. Kuten kaikki mahtiherrat yleensä, ei hänkään sietänyt vähintäkään vastustelua, ja hän puolusti mielipidettään yksinpä johtajaakin vastaan niin kiivaasti ja itsepintaisesti, että kelpo Antonimme välistä säikähtyi pahanpäiväisesti. Sitäpaitsi herra Pixillä oli kaksi liikemiehelle verratonta, miltei tieteellisen arvokasta ominaisuutta: hän kykeni mistä kahvikourallisesta hyvänsä päättämään heti ensi silmäyksellä, missä maassa kahvi oli kasvanut: ja hän voi talossa ja sen lähiympäristössä yhtä vähän sietää pienintäkään tyhjää tilaa kuin filosoofit myöntävät sellaista löytyväksi maailmanavaruudessa. Missä ikinä hän voi vainuta joutilaan nurkan, vaatesäiliön, porraskomeron tai kellarinloukon, niin kohta marssi herra Pix sinne, tynnörit, tikapuut, nuorakääröt ja muut kompeet mukanaan; ja missä hän ja hänen ryövärijoukkonsa, lastaajajättiläiset, kerran olivat saaneet jalansijaa, sieltä ei mikään mahti maailmassa kyennyt heitä karkoittamaan, ei edes liikkeen johtaja itsekään.
"Missä Wohlfart on?" huusi herra Schröter etukonttorin ovelta eteiseen.
"Ullakolla", vastasi herra Pix kylmäverisesti.
"Mitä hän siellä tekee?" kysyi johtaja ihmeissään. — Samassa silmänräpäyksessä kuului ylhäältä katonrajasta kiivasta sanasotaa, ja Anton törmäsi portaita alas aika vauhtia, kintereillään makasiinirenki, molemmilla sylit täynnä sikarilaatikkoja, ja viimeisenä seurasi täti hyvin punoittavana ja kovin äkämystyneenä.
"Meidän ei anneta viedä sinne mitään", toimitti Anton kiihkeästi herra Pixille.
"Nyt ne jo valtaavat meiltä kuivausullakonkin", valitti täti yhtä kiihkeästi johtajalle.
"Sikarit eivät saa jäädä tänne alas", sanoi herra Pix päättävästi johtajalle ja tädille.
"Kuivausnuorieni alla en kärsi sikarilaatikkoja!" huudahti täti; "mikään paikka koko talossa ei enää saa olla rauhassa herra Pixiltä. Palvelustyttöjenkin suojiin hän on kannattanut sikareitaan; tytöt valittavat, etteivät he voi hengittää tupakanlöyhkän vuoksi."