"En, en", vastasi Lenore hätäisesti.
"Juuri tuon jumalattaren näköisiltä näyttävät kaikki naiset, jotka ovat sattuneet joutumaan troopillisen sadekuuron uhreiksi, ja miehet näyttävät kuin miltäkin linnunpeläteiltä. Onpa sattunut että ihmiset ovat sellaisessa sateessa litistyneet latteiksi kuin messinkitarjotin; keskellä vain näkyy pyöreä nuppi, jonka lähemmä käydessä tuntee ihmispääksi ja joka murheellisesti huutaa ohikulkeville: 'Oi rakkaat ristiveljet, näin sitä käy kun lähtee ulos ilman sateenvarjoa!'"
Jälleen täytyi Lenoren nauraa. "Minun jalkaani ei enää paljonkaan kolota", hän sanoi, "luulenpa että voin jälleen astua."
"Sitä ette saa tehdä", vastasi Fink, "sade ei hellitä vielä hyvään aikaan, ja metsässä on niin pimeä, että tuskin näkee kättänsä silmien edessä."
"Tehkää sitten mielikseni ja etsikää miehet käsiinne. Minun on nyt parempi olla, minä istun täällä kuin metsävuohi turvassa sateelta ja ihmiskatseilta."
"Ei se käy päinsä", sanoi Fink puun juurelta.
"Mutta minä pyydän teitä mitä hartaimmin", huudahti Lenore tuskissaan ja kurotti käsiänsä peitteestä, "jättäkää minut nyt vain yksin!"
Fink käännähti ympäri, tarttui neidin käteen ja painoi sen huulilleen; sitten hän kiiruhti ääneti siihen suuntaan, mihin kyläläiset olivat menneet.
Lenore jäi yksin istumaan männynlehvien alle. Yhä vielä rapisi sade alas, löi paukkuen puunlatvoihin ja virtasi koskena oksia myöten maahan. Lisäksi jyrähteli ylhäällä edelleen ukkonen; välistä leimahti pimeästä räikeän keltainen salama, jonka valossa Lenore näki puunrungot edessään kuin jonkin loppumattoman linnan kullanruskeat pilaririvit, joiden päällä kaartui lehvistön sysimusta katto. Metsä tuntui tällöin hänestä lumolinnalta, joka silmänräpäyksessä kohoo näkyviin maan uumenista ja jälleen katoaa yhtä nopeasti. Sateen rapinan halki kuului salaperäisiä ääniä ja hälyjä, joita muuten vain yön hiljaisina hetkinä kuulee metsässä kulkiessaan. Ylhäällä hänen päänsä päällä paukkui säännöllisin väliajoin, aivan kuin olisi jokin tunkeilevainen metsänpeikko koputtanut hänen havulinnansa ovelle; Lenore sykähti kokoon ja kysyi itseltään, oliko se kenties palokärki vai puunoksa. Etäältä kuului variksen surkeata rääkymistä; sen pesään oli sadevesi tunkeutunut ja herättänyt asukkaan ensimmäisestä makeasta unesta. Aivan läheltä rämähti kammottava nauru "Huhuu, huhuu!" joka puistatti Lenorea; liekköhän se ollut jokin ilkeä peikko vaiko vain pieni viaton huuhkaja? Sadoin alakuloisin äänin haasteli luonto hänen ympärillään. Lenore nautti iloiten yksinäisyytensä hurjasta sulosta, mutta lysähti pian taas kyyryyn ahdistavan tuskan värisyttämänä. Ja tavantakaa lenteli toisia ajatuksia hänen sieluunsa; — kuinka hupsu hän oli ollut, kun oli hiipinyt varkain rauhallisesta kodistaan mokomalle retkelle ja moisiin seikkailuihin, kuinka häntä kai paraikaa haeskeltiin ympäri linnaa, ja ennen kaikkea, mitähän tuo mies mahtoikaan hänestä ajatella, joka hänen pyynnöstään oli ottanut hänet mukaansa ja hänen pyynnöstään jälleen jättänyt hänet tänne yksin.
Lenore veti peitteen pois korviltaan ja kuunteli, mutta ihmisääniä ei kuulunut mistään päin; ei muuta kuin sateen säännöllistä rapinaa ja metsän alakuloista huokailua. Mutta vallan hänen viereltään kuului kohinaa, ensin hiljaa, sitten yhä kuuluvammin: sadevesi oli kokoutunut pieneksi puroksi, joka lorisi hiljalleen mättäiden välitse, sitten ison vadelmapensaan juuritse ja viimein hypähtäen maahan vajonneen ja sammaltuneen irtopuun yli. Ja hänen takanaan rapisivat lehdet äkkiä, ja jotakin lähestyi huimin hypyin aivan lähelle; Lenore painoi peljästyneenä päänsä kiinni puunrunkoon. Jotakin elävää asettui hänen viereensä, jotakin raskasta kosketti olkapeitettä, joka oli kääritty hänen ympärilleen. Hän tunnusteli varovaisesti kädellään peitteen alta ja tunsi jänösen pehmeän turkin; tuhotulva oli karkottanut eläinparan sen maakolosta etsimään turvaa puiden alta, niinkuin hän itsekin oli tehnyt. Lenore pidätti hengitystään, jotta ei säikyttäisi pientä toveriaan havumajasta; ja kotvan aikaa kyyröttivät molemmat hiljaa vierekkäin, ja jänis likistyi kiinni peitteeseen lämmintä saadakseen.