"En minä pyydä teiltä mitään tuskaannuttavaa rasitusta", sanoi kauppias; "tehän tiedätte kuinka meillä eletään, monesti täytyy ihan etsimällä etsiä tilaisuutta päästäkseen toisen kanssa puheisiin. Sabinelle ja teille minä haluan muutaman viikon kestävää yhdessäoloa vanhaan tapaan ja sitten, kun se aika tulee, rauhallista eroa. Minä toivon sitä sisarenikin vuoksi", painosti hän vilpittömästi.
"Siinä tapauksessa minä jään", Anton vastasi.
Tällävälin Sabine asteli huoneessaan levottomasti edestakaisin ja kuunteli tuskallisen jännitetysti ääntä tai risahdusta veljen työhuoneesta. Mutta vaikka raskaita ajatuksia työntyikin hänelle mieleen, eivät ne tänään kuitenkaan jaksaneet juurtua siihen. Tuli ratisi uunissa, ja tarkasti kuunteli impi kellon tikitystä, mutta mäntyhalot räiskyivät ja paukkuivat tänään niin ihmeen iloisesti ja pitivät vallan merkillistä melua. Lakkaamatta sinkoili uunista pieniä iloraketteja tulisiimoina keskilattialle. Sabine ei voinut tulla surulliselle päälle eikä hän kyennyt hätäilemäänkään, sillä väsymättömästi säesti vanha kello hänen omia ajatuksiaan: hän on tul-lut, hän on tääl-lä!
Ovi aukeni ja täti tylleröi sisään. "Mitä minä kuulenkaan!" hän huudahti. "Onko se mahdollista? Franz väittää että Wohlfart on veljesi puheilla."
"Hän on tääl-lä", toisti Sabine kellontikitystä, katsellen syrjään.
"Mitä merkillistä salamyhkäisyyttä tämä taas on!" puuskahti täti perin tyytymättömänä. "Miksi ei Traugott tuo häntä tänne? Ja hänen huonettaan ei ole vielä laitettu kuntoon! Kuinka sinäkin saatat istua kököttää siinä niin levollisesti, Sabine? En minä sinua nyt ollenkaan käsitä."
"Minä odotan", sanoi Sabine hiljaa, mutta hänen täytyi tarttua toisella kädellä toisen ranteeseen ja puristaa lujasti, niin kovin ne vapisivat.
Silloin läheni miehen askeleita huoneen ovea, kauppias kävi sisään
Antonin kanssa ja huusi jo kynnykseltä: "Tässä on meidän vieraamme!"
Ja kun täti ja Anton iloisesti tervehtivät toisiaan, jatkoi isäntä: "Herra Wohlfart jää asumaan meille muutamiksi viikoiksi, kunnes löydän hänelle mieleiseni paikan."
Suu avoinna kuunteli täti sellaista päätöstä, ja Sabinen täytyi helisyttää rajusti lautasia salatakseen levottomuuttaan. Mutta kumpikaan naisista ei ruvennut tekemään vastaväitteitä, ja innokas keskustelu illallispöydässä auttoi peittämään mielenliikutusta, jonka mainingit vielä värisyttivät jokaisen sydäntä. Itsekullakin oli paljon kyseltävää ja paljon kerrottavaa, sillä kaikille oli kulunut vuosi sisältänyt paljon suuria ja tärkeitä tapahtumia. Tosin voi Antonin ryhdissä ja puheensävyssä huomata väkinäisyyttä, kun hän kertoili elämästään muukalaismaassa, Finkistä ja pienestä saksalaissiirtolasta, joka oli tilalle vakinaisesti asettunut. Ja pää kumarassa ja alas katsellen kuunteli Sabine hänen sanojaan. Mutta kauppias tuli yhä hilpeämmälle tuulelle; ja kun Anton nousi pöydästä lähteäkseen huoneeseensa, oli isännän kasvoilla miltei sama leppoisa myhäily kuin ennen vanhaan, hän puristi voimakkaasti Antonin kättä ja laski leikkiä: "Nukkukaa hyvin ja pankaa merkille, mitä ensimmäisenä yönä täällä uneksitte; sanotaan että sellainen unennäkö käy aina toteen."