"Mitä nyt juodaan?" kysyi Fink.
"Joka miehelle oma pullonsa", ehdotti Zernitz.
"Ka, miksikäs ei!" huudahti Fink.
"Mutta ei vain sitä teidän hirveätä valkoista Burgundiviiniänne", huomautti Guido Tronka. "Vielä tänäänkin ovat suoneni viime istunnostamme lähtien kireinä kuin viulunjänteet."
— "Siis sektiä [saksalainen kuohuviini, sampanjaa muistuttava] ja portteria, rehellisesti puoleksi kumpiakin", ehdotti Fink.
"Se kelpaa!" huudahti pikku Lanzau…
"Samanlaista hornanjuomaa sekin", valitti Zernitz.
"Kellarimestari, viinuri, edeskäypä hoi!" huusivat herrat ja tekivät tilauksensa.
Tällävälin Anton keksi epätoivoisen keinon. Hän pistäytyi huoneesta ulkona, antoi tarjoilijalle taalerin ja pyysi häntä lämmittämään pikku takahuoneen hehkuvan kuumaksi, vähääkään välittämättä toisten herrojen vastalauseesta. Itse hän istuutui niin kauas uunista kuin mahdollista ja näki suureksi ilokseen Finkin painautuvan aivan kiinni sen rautalieriöön. Piankin täytyi helteen käydä hänelle rasittavaksi; silloin heittäisi hän takin päältään, kuten hänen tapansa oli sellaisissa tilanteissa, ja sitten kävisi Antonille ehkä mahdolliseksi ottaa punakantinen kirja takintaskusta Finkin itsensä nähden.
"Minullapa on teille suuri uutinen kerrottavana", alotti Tönnchen.
"Oletteko nähnyt Tronkan Alicea, Fink?"