"Hän valehtelee," väitti Joel, "se vaimo on mielipuoli, petturi."
"Ole vaiti, siksi että sinulta kysytään," ärjäsi Donner. "Te löydätte vaimon," lisäsi hän levollisemmin, "tuosta huoneesta, johon Liddy on hänet kätkenyt."
"Liddy?" kysyi erikäs, uudelleen hämmästyen, "ken on tuo Liddy?"
"Miten?" huudahti Donner ihmeissään, "ettekö tunne palvelijaanne taikka palvelustyttöänne Liddyä? Siitä teitä oikeaksi erikkääksi huomaa."
"Pyhä Jumala! olisko nuori Wäber, minun palvelijani, tyttö?" sanoi erikäs säikähtyneenä. "Hänen kasvonsa! hänen äänensä! ja minun mieltymykseni —"
"Onko tuo pienoinen narrannut teitäkin?" arveli Donner. "Kyllä minä sen hänestä uskon, koska hän vaaran uhatessakaan ei ollut sitä halua vailla. Mustan kaapun alta ette havainneet naispukua, ha ha!"
"Minä annan teille rahaa niin paljon, kuin jaksatte kantaa," sanoi Joel salaa lordin kahdelle palvelijalle, jotka kannattivat hänen voimatonta ruumistaan, "jos löydätte naisen ja korjaatte hänen täältä pois. Heittäkää hänet ulos ikkunasta, ett'ei kukaan häntä täällä näe."
"Mutta missähän Liddy Wäber on?" tutkisteli erikäs uteliaasti.
Donner oli kysymykseen vastaamatta vihoissaan huudahtaen: "Siirtykää takaisin, te konnat. Pitääkö minun lukeman teille sotalakia? Aiotteko pujahtaa linnoitukseen, vaikka sovintoa par'aikaa hierotaan? Siirtykää taikka kankeni kolahtaa teidän niskaanne."
Palvelijat, jotka Joelin käskystä aikoivat tunkeuda erikkään salaiseen kabinettiin, vetäytyivät hämmästyneinä takaisin.