Remunen. Juuri sillä lailla, — näettekös, olen keksinyt uuden keinon ja konstin perheellisen rauhan pysyttämiseksi.
Hilarius. Eiköhän saisi tietää tuota konstia?
Remunen. Hyvin kernaasti… Minä arvelin jo tuonnoin lähteä lähetyssaarnaajana ympäri maailmaa saarnaamaan uutta keinoani. Mutta ensiksi, tiedättekö te, mitä kotiripitykset ovat?
Hilarius. Kyllä — kyllä olen hiukan kuullut ja lukenut niistä, — vaan sallikaa minun esittää ensin virkatoverini: herra Kauppi — herra Remunen. — Hän on myöskin nainut ja voisi siis myös koettaa keinoanne.
Remunen. No, sepä on hauskaa, se. — Siis tekin, herra Kauppi, tiedätte mitä kotiripitykset ovat?
Evert. Tiedän kyllä, tehän herra Hilarius taisitte taannoin puhua niistä —
Remunen (Kaupin ja Hilariuksen välillä, keskellä näyttämöä). Niin kuulkaa sitten! Hm… Kotiripitykset ovat avioelämän epämukavin — epämukavuus.
Hilarius ja Evert (yhdessä). Se on totta, se!
Remunen. Mutta ne eivät ole ainoastaan epämukavia ja ikäviä, ne ovat myös, juuri niiden epämukavan ja ikävän laatunsa kautta — aseet, joilla vaimot hosuvat meitä ja pakottavat meitä heidän tahtonsa alle, — ja me miehet, me annamme myöten, saadaksemme ainoastaan rauhaa.
Evert ja Hilarius (yhtaikaa). Niin juuri, niin —