Remunen. Hilarius. Evert.
Hilarius (hyppää pystyyn). Mutta sallikaa, herra Remunen, minun auttaa häntä hiukan.
Remunen. Antakaa hänen olla — hän tekee sen kyllä itse.
Hilarius. Suokaa anteeksi, herra Remunen, te olette vähän tyly tuota nuorta naista kohtaan, luultavasti on hän teidän sukulaisenne.
Remunen. Onpa kyllä — hän on minun vaimoni.
Hilarius. Teidän vaimonne — vai niin! —
Remunen. No, onko se sitten niin ihmeellistä?
Hilarius. Antakaa anteeksi, ei suinkaan, ei suinkaan, — minä tunnustan vaan, etten puolestani voisi olla niin tyly vaimoani kohtaan.
Remunen. Tylykö? Se näyttää vaan niin teistä, herraseni? Minä en tylyydelläni, josta puhuitte, koeta muuta, kirin rakentaa rauhaa talossani.
Hilarius. Tuollako lailla?