Evert (tuijottaen lehteen). Vai niin — onpa sekin kysymys: arvopaperiako, vaiko puhdasta rahaa? Hm, erotus ei ole tosin aina suuri, mutta onpa siinä erotusta kuitenkin. Ymmärräthän?
Amalia. Arvopaperi ja puhdas raha eivät liikuta minua; tuumin yhä vaan, mikä kurssi oli viime vuonna heinäkuussa.
Evert. Aina vaan heinäkuussa. Viime heinäkuussahan oli meillä häät — —
Amalia (iloissaan). Häät! Katsoppas, Evert, enkö ollut nyt oikein näppärä?
Evert. Näppäräkö? Hyvänen aika — etköhän vaan pannut salaa jotakuta rahasummaa Yhdyspankkiin — vaimo parka — silloin olisit saanut aika tappion.
Amalia (pahoillaan). Joutavia — enhän minä edes ajatellutkaan sellaista.
Evert. Etkö? Nyt tuntuu, kuin olisi taakka pudonnut hartioiltani. Mutta onko se aivan varma?
Amalia. Ihan varma — tahdoin vaan saada sinut muistelemaan.
Evert (neuvovalla äänellä). Rakas lapsi! Tee minulle mieliksi, älä koskaan osta äläkä myy mitään arvopapereita minun tietämättäni! Et voi uskoa, kuinka siitä saattaa toisinaan saada turkkiinsa.
Amalia. Mutta minä tahdoinkin vaan —