"Villi näkyy olevan hiukan utelias", sanoi vanhempi heistä toverilleen.
"Vastaanko minä hänelle?"
"Tee se, Valentin, eihän siitä ainakaan ole meille vahinkoa."
"Olet oikeassa, minä koetan." Hän kääntyi nyt päällikön puoleen ja sanoi lakoonisesti. "Me matkustamme."
"Minkätähden niin yksin?" kysyi tämä kummastuneena.
"Eihän meillä ole mitään kadotettavaa mukanamme", sanoi Valentin nauraen.
Päällikkö osoitti päätään. "Eikö skalppiakaan muka."
"Mitä mies tarkoittaa? Tahtooko hän kenties tehdä pilaa hiuksieni väristä? — Älkää sotkeutuko asioihin, jotka eivät kuulu teille", vastasi hän päällikölle. "Menkää vain omia teitänne, villit, muuten…"
Hän tähtäsi intiaania ja Ludvig seurasi heti ystävänsä esimerkkiä. Päällikkö ei kuitenkaan pelästynyt heidän sotaisesta käytöksestään. Työntäen kevyesti häntä kohti suunnatun pyssynpiipun syrjään sanoi hän leppyisällä äänellä. "Veljeni erehtyy, minun aikomukseni ei ollut loukata häntä. Minä olen hänen ystävänsä ja veljensä. — Valkonaamat olivat juuri syömässä, kun me tulimme?"
"Aivan oikein, päällikkö", vastasi Ludvig. "Te häiritsitte ateriaamme tulollanne."
"Jos tyydytte siihen vähäiseen eväsvarastoon, joka meillä on mukanamme, niin olemme palvelijanne", jatkoi Valentin uteliaana, nähdäkseen, mitä nyt tulisi tapahtumaan.