He saapuivat pian joen toiselle rannalle.
Silloin heille selveni kaikki.
Heidän edessään vallitsi niin täydellinen hävitys kuin suinkin kuvitella saattaa.
Kylä ja linnoitus olivat nyt vain raunioläjä.
Musta, sakea ja katkuinen savu kohosi korkeina kierteinä taivasta kohti.
Keskellä kylää kohosi salko, johon oli naulattu ihmisruumiin osia, ja niistä urubu-linnut kiistelivät kimeästi kirkuen.
Siellä täällä lojui ihmisruumiita, jotka metsän pedot ja korppikotkat olivat puoliksi raadelleet.
Näytti siltä kuin ei elävää olentoa olisi paikalla.
Ei mitään ollut jätetty koskematta, kaikki oli murskattu säpäleiksi tai heitetty sikin sokin. Heti ensi silmäykseltä huomasi, että intiaanit olivat liikkuneet näillä seuduilla osoittamassa valkoihoisille veristä raivoaan ja leppymätöntä vihaansa. Heidän jälkensä olivat painuneet syvälle tulen ja veren voimalla.
"Voi!" lausui erämies väristen, "aavistukseni lähetti taivas minulle varoituksena. Äiti, äiti!"