"Hän oli oikeassa!"
"Hän oli väärässä, koska Rafael hänet kerran tappoi!"
"Niinpä niinkin", myönsi tutkintotuomari, "mutta olkaa huoletta, ystäväni, laki kyllä kostaa hänelle."
Tähän lauseeseen vastasivat läsnäolevat epäilevästi hymyillen.
Vähääkään kiinnittämättä huomiotaan siihen, mikä vaikutus hänen sanoillaan oli, käski esivallan edustaja apulaistensa, jotka jo olivat tutkineet ja tyhjentäneet kuolleen taskut, viedä hänet pois ja siirtää hänet lähellä olevaan kirkon eteisen alle, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa tyytyväisen näköisenä käsiään hykerrellen.
Tutkintotuomari veti päällensä matkapukunsa, pisti pari pistoolia vyölleen, kiinnitti pitkän miekan kupeelleen ja nautittuaan kevyen päivällisen lähti ulos.
Kymmenen hampaisiin asti aseistettua, voimakkailla hevosilla ratsastavaa alguazilia odotti häntä oven ulkopuolella, ja palvelija piteli suitsista oivallista, mustaa ratsua, joka kärsimättömänä tömisteli jalkojaan ja pureskeli kuolaimiaan. Don Inigo hyppäsi satulaan, asettui ratsumiestensä etunenään, ja ryhmä lähti hiljaista ravia.
"Kas niin!" puhelivat uteliaat pysähtyen seisomaan porttien pieliin. "Tuomari Albaceyte lähtee don Ramón Garillasin luo; huomenna saamme kuulla uutisia."
"Caspita!" kuiskailivat toiset, "tuo picaro ei ansaitsisi köyttä, jossa saisi kiikkua."
"Hm!" huomautti muuan lepero surumielisesti hymyillen. "Kautta kunniani, olisi sääli tuota kevytmielistä vekkulia! Hänen Cornejolle tekemänsä cuchillada on suurenmoinen. Se vintiö on kunnollisesti surmattu."