"Sitä minäkin juuri ajattelin", vahvisti tutkintotuomari, "sen iskun antaja on osannut työnsä hyvin, se veijari on ollut tehtäväänsä perin tottunut."
"Oh, vielä mitä", vastasi lepero olkapäitään kohauttaen, "hänhän on vielä lapsi."
"Häh! Mitä sanotte?" huudahti tuomari teeskennellen hämmästystä ja katsahtaen alta kulmain puhetoveriinsa. "Lapsiko?"
"Melkeinpä", vastasi lepero ylpeänä siitä, että häntä näin kuunneltiin, "hänhän on Rafael, don Ramónin vanhin poika."
"Älähän, älähän!" virkkoi tutkintotuomari salaisesti tyytyväisenä. "Eihän toki, se ei ole mahdollista. Rafael on korkeintaan kuudentoista vuoden ikäinen. Hän ei olisi antautunut riitaan Cornejon kanssa, jonka ei olisi tarvinnut muuta kuin puristaa häntä käsivarresta päästäkseen eroon."
"Asia on kuitenkin siten, teidän ylhäisyytenne, mehän kaikki näimme tapauksen. Rafael pelasi montéta don Aguilarin luona ja onni ei näyttänyt olleen hänelle suotuisa, ja hän menetti kaikki rahansa. Silloin hän raivostui ja kostaakseen sytytti talon tuleen."
"Caspita!" huudahti tutkintotuomari.
"Se, mitä minulla on kunnia kertoa teidän ylhäisyydellenne, pitää paikkansa. Suvaitkaa vain katsoa tuonne: savua näkyy vielä, vaikka rakennus onkin jo tuhkana."
"Todellakin", myönsi tuomari kääntäen katseensa sille suunnalle, minne lepero viittasi, "ja sitten…"
"Sitten hän yritti tietysti paeta", jatkoi toinen. "Cornejo aikoi hänet pidättää…"