Hän oli kuollut!
Väkijoukko päästi kauhun huudahduksen.
Salamannopeasti poika oli jälleen viskautunut satulaan ja alkanut jatkaa hurjaa matkaansa heiluttaen puukkoaan ja nauraen paholaisen naurua.
Kun ensi hämmästys oli kadonnut, ja aiottiin ryhtyä murhaajaa takaa-ajamaan, oli hän jo hävinnyt.
Ei kukaan voinut sanoa, mille suunnalle hän oli mennyt.
Kuten aina käy tällaisissa tapauksissa, tuli juez de letras — tutkintotuomari — muassaan lauma ryysyisiä apulaisia murhapaikalle vasta sitten, kun se jo oli liian myöhäistä.
Juez de letras, don Inigo tormentos Albaceyte, oli noin viidenkymmenen vuoden ikäinen lyhyt, lihava mies, joka otti espanjantupakkansa runsaasti koristellusta kultaisesta rasiasta ja jonka hyväntahtoisen näköiseen ulkomuotoon kätkeytyi mitä perinpohjaisin itaruus, lisänä erinomainen oveluus ja kylmäverisyys, jota mikään ei pystynyt järkyttämään.
Vastoin luuloa ei arvoisa esivallan edustaja näyttänyt vähintäkään joutuvan hämilleen siitä, että murhaaja oli päässyt pakenemaan. Hän pudisti pari kolme kertaa päätään, antoi katseensa kiertää väkijoukossa, ja siristäen harmaita silmiään ja samalla filosofisesti työntäen nuuskaa nenäänsä hän virkkoi:
"Cornejo-parka, näin täytyi hänen käydä ennemmin tai myöhemmin."
"Niin", sanoi muuan lepero, "hänet on taitavasti murhattu."