"Hyvä! Voit poistua."
Opas teki kunniaa ja poistui hitain askelin toveriensa luo, jotka valmistuivat matkallelähtöön.
"Hm!" mutisi kenraali katseellaan seuraten häntä. "Täytyy pitää silmällä tuon veijarin puuhia. Hänen käyttäytymisessään on jotakin salaperäistä."
Näin puheltuaan itsekseen kenraali meni takaisin telttaansa, missä kapteeni, tohtori ja doña Luz odottivat häntä aamiaiselle.
Aamiainen ei kestänyt kauan.
Korkeintaan puoli tuntia myöhemmin oli teltta purettu, matkatavarat kuormattu muulien selkään, ja karavaani jatkoi matkaansa Lörpön johdolla, joka käveli parikymmentä askelta muitten edellä.
Preirie oli suuresti muuttunut sitten viime näkemän.
Siellä täällä peittivät savuavat tuhkaläjät mustan ja palaneen maan. Paikoittain näkyi hiiltyneitten, mutta vielä pystyssä törröttävien puitten runkoja. Kaukana tulipalo vielä raivosi, ja taivaanrannan peittivät punertavat savupilvet.
Hevoset kulkivat vain varovaisesti tätä epätasaista seutua, missä ne paikoitellen kompastuivat liekkien hirveän syleilyn uhriksi joutuneiden eläinten luihin.
Kolkko synkkämielisyys, jota lisäsi vielä matkustajien edessä aukeneva näköala, valtasi heidät. He kävelivät toistensa vieressä sanaakaan lausumatta ja ajatuksiinsa vaipuneina.