"Sinulla ei ole määräämisvaltaa, siis se on hyödytöntä. Mutta jos
Uaktehno — Tappaja — olisi täällä, niin asian laita olisi toisin.
Olen varma, että pääsisimme heti yhteisymmärrykseen."
"Puhu siis, sillä hän kuuntelee sinua", lausui muuan luja ja sointuva ääni.
Pensastosta kuului liikettä, ja henkilö, joka tähän asti oli pysynyt näiden kahden miehen välisen keskustelun näkymättömänä todistajana, katsoi nyt ajan tulleen ottaa siihen osaa, yhdellä hyppäyksellä harpaten pensaikosta keskustelijoiden väliin.
"Vai niin! Olette kuunnellut keskusteluamme, kapteeni Uaktehno", virkkoi Lörppö yhä välinpitämättömänä.
"Harmittaako se sinua?" kysäisi vastasaapunut ivallisesti naurahtaen.
"Ei lainkaan."
"No jatka sitten, kunnon ystäväni, olen pelkkänä korvana."
"Tosiaankin", lausui opas, "näin asia käykin kenties parhaiten."
"Varsin mainiosti. Puhu, minä kuuntelen."
Henkilö, jota Lörppö puhutteli tuolla kauhealla intiaaninimellä Uaktehno, oli puhdasrotuinen valkoihoinen, korkeintaan kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies, suurikasvuinen ja siromuotoinen, ryhdiltään uljas, yllään eränkävijöiden soma puku. Hänen kasvonpiirteensä olivat kauniit ja säännölliset, ja niiden ylevä ja vilpitön ilme tavataan usein ihmisillä, jotka ovat tottuneet kovaan ja vapaaseen preirie-elämään.