Uljaana, leijonan tavoin rohkeana sotilaana, täydellisesti uskollisena kenraalille, jota hän sai kiittää kaikesta, kapteeni oli rajattomasti kiintynyt päällikkönsä sisarentyttäreen ja kunnioitti tätä syvästi. Hän piti tarkkaa huolta tytön turvallisuudesta, mutta ei ollut lainkaan selvillä keinoista, joilla olisi tehnyt hänen aikansa hauskemmaksi osoittamalla huomaavaisuutta ja ylläpitämällä herttaista keskustelua, joka niin suuresti miellyttää nuoria neitosia.
Tällä kertaa doña Luzilla ei ollut ikävä. Siitä kauheasta yöstä lähtien, jolloin tulipalo oli heitä uhannut, siitä saakka, kun Uskollinen Sydän niiden tarunomaisten sankarien lailla, joiden ylevistä teoista hän niin usein oli kertomuksissa lukenut, oli ilmestynyt häntä ja hänen mukanaan olleita pelastamaan, oli muuan outo tunne, jota hän ei ollut yrittänyt itselleen selvittää, orastanut nuoressa tytönsydämessä, vähitellen kasvanut ja muutamassa päivässä melkein kokonaan saanut hänet valtoihinsa.
Erämiehen kuva oli lakkaamatta hänen ajattelunsa kohteena, sen suurenmoisen sädekehän ympäröimänä, jonka suunnatonta vaaraa vastaan kamppailevan miehen voittamaton tahdonvoima luo pakoittaen tunnustamaan hänen etevyytensä. Häntä miellytti palauttaa viehättyneeseen sieluunsa tämän muutamia tunteja kestäneen näytelmän eri vaiheita, joiden aikana erämies oli näytellyt pääosaa.
Hänen uskollinen muistinsa, jommoinen on kaikkien vielä puhtaitten tyttöjen muisti, toi hänen mieleensä perin tarkasti näiden ylevien tapahtumien pienimmätkin yksityiskohdat.
Hän sanalla sanoen rakensi ajatuksissaan uudelleen tuon sarjan tapahtumia, joihin erämies äkkiä oli sekaantunut ja joista hän voittamattoman rohkeutensa ja mielenmalttinsa avulla oli niin onnellisesti suoriutunut, pelastaen suuren ihmisjoukon juuri sillä hetkellä, kun he olivat menettäneet kaiken toivonsa.
Erämiehen jyrkkäsävyinen lähteminen edes yksinkertaisimmista kiitoksista välittämättä, niin että näytti siltä kuin hän ei enää ajattelisikaan niitä, jotka oli pelastanut, oli loukannut nuorta tyttöä. Hän oli kärsinyt enemmän kuin voi sanoa tästä todellisesta tai teeskennellystä välinpitämättömyydestä. Hän koettikin mielessään itsepintaisesti keksiä keinoja, joilla saisi pelastajansa katumaan kylmyyttään, jos sattuma toisen kerran johtaisi heidät yhteen.
On tunnettua, vaikka se ensi silmäykseltä voisi näyttää mahdottomalta, että vihasta tai ainakin uteliaisuudesta on vain yksi askel rakkauteen.
Sen doña Luz astui huomaamattaan.
Doña Luz oli, kuten olemme maininneet, saanut kasvatuksensa luostarissa, jonka kynnyksellä olivat kaikua synnyttämättä vaimenneet maailman melskeet. Hänen lapsuusaikansa oli kulunut tyynesti ja seikkailuitta uskonharjoituksissa tai voipa sanoa taikauskoisissa menoissa, jotka Meksikossa ovat uskonnon perustana. Kun hänen enonsa otti hänet pois luostarista viedäkseen mukaansa preirielle, ei nuori tyttö tuntenut yksinkertaisimpiakaan elämän vaatimuksia, eikä hänellä ollut selvempää käsitystä ympäröivästä maailmasta, jonka keskeen äkkiä huomasi joutuneensa, kuin sokeana syntyneellä auringonsäteiden häikäisevästä loistosta.
Tämä tietämättömyys, joka ihmeellisen hyvin soveltui hänen enonsa suunnitelmiin, oli nuorelle tytölle kompastuskivi, johon hän joka hetki oli väkisinkin langeta.