Se ei vaatinut pitkää aikaa. Viimemainitut eivät ajatelleetkaan vastarintaa, vaan päinvastoin luovuttivat kaikella kiireellä arvoesineensä, jotka roistot työnsivät taskuihinsa mielihyvästä irvistellen.
Mutta juuri kun toimitus oli paraimmillaan, välähti äkkiä miekka heidän päittensä yläpuolella ja kaksi rosvoa tuupertui maahan kiroillen ja raivosta ulisten.
Ne, jotka olivat jääneet pystyyn, tahtoivat vimmastuneina tästä hyökkäyksestä, johon eivät olleet valmistuneet, kostaa toveriensa puolesta ja kävivät suinpäin ahdistajan kimppuun.
Säikähtymättä heidän lukumääräänsä tämä astui askeleen taaksepäin, asettui puolustusasentoon ja valmistui ottamaan heidät lämpimästi vastaan.
Sattumalta kuunvalo osui hänen kasvoihinsa. Roistot vetäytyivät pelästyen taaksepäin ja pistivät machetensa takaisin tuppeen.
"Ahaa!" huudahti tuntematon ylenkatseellisesti hymyillen ja yhä lähestyen heitä, "tunsittepa minut, jumaliste, hyvät herrat! Olen pahoillani, sillä aioin antaa teille hyvän opetuksen. Tälläkö tavalla totellaan käskyjäni?"
Roistot pysyivät vaiti alakuloisen ja katuvan näköisinä.
"Kas niin!" jatkoi tuntematon, "tyhjentäkää taskunne, senkin vintiöt, ja antakaa naisille takaisin, mitä olette heiltä ryöstäneet."
Rosvot päästivät seuranaisen heti suukapulasta ja palauttivat runsaan saaliin, jonka jo kerran olivat luulleet saavansa pitää omanaan.
Doña Luz ei tointunut säikähdyksestään, tarkasteli vain perin hämmästyneenä vierasta miestä, jolla oli niin suuri vaikutusvalta paatuneisiin roistoihin.