Opas, joka vähän aikaisemmin oli pensaikkoon jättänyt syöttiä mehiläisille, joiden hänen tarkka katseensa oli havainnut parvittain lentelevän tiheiköissä, viittasi seuralaisilleen merkiksi, että he pysähtyisivät.
Mehiläiset olivat tosiaan asettuneet syötille ja tutkiskelivat sitä parhaillaan innokkaasti. Hankittuaan tarpeeksi varastoonsa tätä ainetta ne kohosivat hyvin korkealle ilmaan ja suuntasivat sitten lentonsa suoraa viivaa pitkin niin nopeasti kuin kiväärinluoti.
Opas tarkkasi huolellisesti suuntaa, jota ne alkoivat noudattaa, ja viitattuaan kenraalille hän lähti seuraamaan niiden jälkiä koko partiojoukon saattamana, joka raivasi itselleen tietä toisiinsa kietoutuneitten puunjuurien, sortuneiden puiden, pensaikkojen ja viidakkojen lävitse, silmät lakkaamatta suunnattuina taivasta kohti.
Täten he eivät kadottaneet näkyvistään hunajaa keränneitä mehiläisiä, ja tunnin ajan mitä tukalimmissa oloissa ajettuaan niitä takaa he huomasivat niiden saapuvan pesälleen, joka oli rakennettu kuivuneen ebenpuun onteloon. Hetken aikaa suristuaan ne menivät pesään aukosta, joka oli korkeintaan kahdenkymmenen jalan korkeudella maasta.
Kehoitettuaan seuralaisiansa pysymään kunnioitettavan välimatkan päässä, jotta he olisivat suojassa puun kaatuessa ja turvattuina sen asujainten kostolta, opas otti esille kirveensä ja alkoi reippaasti hakata poikki ebenpuuta sen tyvestä.
Mehiläiset eivät näyttäneet lainkaan säikähtävän kirveen iskuja. Yhä edelleen niitä meni pesään ja tuli sieltä ulos, ja ne jatkoivat kaikessa rauhassa uutteraa työtään. Eipä edes raju ryskekään, joka oli merkkinä rungon murtumiseen, siirtänyt niiden huomiota pois tavallisista askareista.
Vihdoin puu kaatui hirvittävästi ryskyen ja halkesi pitkin pituuttaan, niin että siinä asuneen yhteiskunnan keräämät rikkaudet tulivat näkyviin.
Opas otti heti heinätukon, jonka oli varannut valmiiksi, ja sytytti sen tuleen puolustautuakseen mehiläisiltä.
Mutta ne eivät hyökänneet kenenkään kimppuun. Ne eivät edes yrittäneet kostaa. Nuo hyönteisraukat olivat hämmästyneitä, ne juoksivat ja lentelivät joka suunnalle hävitetyn valtakuntansa ympärillä ajattelematta muuta kuin kiirehtiä ottamaan selvää onnettomuudesta.
Silloin opas ja lancerot ryhtyivät toimeen puukoin ja kauhoin saadakseen vahakakut esille ja sulloakseen ne nahkaleileihinsä. Useat olivat tummanruskeita ja vanhoja, toiset taas kauniinvaaleita, niin että kennoissa oleva hunaja oli melkein läpikuultavaa.