Kuullessaan nimen Musta Hirvi opas ei voinut pidättää säikähdystä ilmaisevaa liikettä. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta siihen ei hänellä ollut aikaa, sillä metsästäjä oli heittänyt kiväärin olalleen, yhdellä hyppäyksellä lentänyt satulaan ja lähestynyt meksikkolaisia jo aivan likelle.
"Majani on muutaman askeleen päässä täältä", sanoi hän kenraalille. "Jos señorita haluaa maistaa hyvin paistettua biisoninlihaa, niin olen valmis sen kohteliaisuuden hänelle osoittamaan."
"Ei mikään ole sen ystävällisempää. Kiitämme tarjouksesta", lausui kenraali.
"Minä puolestani kaipaan etupäässä lepoa", huomautti nuori tyttö.
"Kaikki tulee aikanaan", sanoi erämies opettavasti, "sallitteko minun muutamaksi hetkeksi astua oppaanne tilalle?"
"Kuten tahdotte", myöntyi kenraali, "menkää, me seuraamme teitä."
"Siis matkaan", huudahti erämies asettuen joukon etunenään. Samassa hänen silmänsä sattumalta osuivat oppaaseen, ja hänen tuuheat kulmakarvansa rypistyivät. "Hm!" mumisi hän hampaittensa välistä, "mitä tämä merkinnee? Saammehan nähdä", lisäsi hän.
Kiinnittämättä sen enempää huomiota tähän mieheen ja osoittamatta tuntevansa hänet hän antoi lähtökäskyn.
Kun joukkue oli jonkun aikaa vaiteliaana marssinut jokseenkin leveän joen rantaa pitkin, teki erämies jyrkän mutkan ja kääntyi sivulle päin tunkeutuen takaisin metsään muiden seuratessa häntä.
"Pyydän anteeksi", sanoi hän, "että vaivaan teitä kulkemaan tätä kiertotietä, mutta täällä on majavalammikko, ja pelkään säikäyttää sen asujaimia."