Aterian lopulla myrsky kävi niin kovaksi, että yhtyneiden luonnonvoimien aikaansaama melu esti kuulemasta puhetta.
Ukkonen purkautui kauhistuttavan väkevänä, tuulenpuuska syöksyi saliin rikottuaan ikkunan, kaikki valot sammuivat ja läsnäolevat tekivät peloissaan ristinmerkin.
Tällä hetkellä alkoi haciendan portilla kello kouristuksentapaisesti kajahdella, ja tuiki epäinhimillinen ääni huusi kaksi eri kertaa:
"Auttakaa!… auttakaa!"
"Kautta Kristuksen veren!" huudahti don Ramón syöksyen huoneesta.
"Tasangolla surmataan joku."
Kaksi laukausta kajahti melkein samaan aikaan, halki ilman kuului tuskanhuuto, ja kaikki vaipui taas kaamean hiljaisuuden valtaan.
Kalpea salama halkaisi pimeyden, ukkonen jyrähti peloittavasti, ja sitten don Ramón ilmestyi jälleen huoneen kynnykselle kantaen sylissään taintunutta miestä.
Vieras laskettiin penkille, ja hänen ympärillään oli touhua.
Tämän miehen kasvot samoin kuin hänen vaatepartensakaan eivät olleet tavallisuudesta poikkeavia; kuitenkaan ei Rafael, don Ramónin vanhin poika, voinut hänet huomattuaan pidättää kauhua ilmaisevaa elettä, ja hänen kasvonsa kalpenivat.
"Voi!" mutisi hän hiljaa, "sehän on juez de letras!"