Tätä pikajuoksukilpailua kesti verrattain kauan rosvojen kykenemättä huomattavasti lyhentämään heidän ja pakenijan välistä matkaa. Ajaen yhä häntä takaa he koettivat välttää, etteivät meksikolaisten vahdit, jotka he halusivat yllättää, saisi nähdä heitä, ja siksi heidän oli pakko tehdä liikkuessaan kierroksia, jotka tietysti hidastuttivat heidän kulkuaan.
Kapteeni oli saapunut äänenkantaman päähän tovereistaan. Hän katsahti taakseen, ja käyttäen hyväkseen pysähdysaikaa, kun hän hengähti, rosvot lähenivät häntä huomattavasti.
Nuori mies tiesi, että jos hän jatkaisi juoksuaan, hän aiheuttaisi sen onnettomuuden, jota hän halusi välttää.
Hän teki hetkessä päätöksensä, päätti kuolla kuin sotilas, kaatua taistelussa ja olla hyödyksi niille, joiden puolesta uhrautui.
Hän nojautui puuta vasten, pani puukkonsa vierelleen käden ulottuville, otti esille pistoolinsa vyöltään ja kääntyi roistoihin päin, jotka olivat hänestä enää vain kolmisenkymmenen askeleen päässä. Kiinnittääkseen ystäviensä huomiota puoleensa, hän huusi kaikuvalla äänellä:
"Huomio! Huomio! Vihollisia!…"
Sitten hän mitä kylmäverisimmin laukaisi kuin pilkkaan ampuen — hänellä oli neljä kaksipiippuista pistoolia — toistaen joka kerta, kun yksi rosvo kaatui:
"Huomio! Vihollisia!… He piirittävät meitä, varokaa, varokaa!"
Vimmastuneina tästä sisukkaasta puolustustavasta roistot karkasivat hänen kimppuunsa unohtaen kokonaan varovaisuuden, jota tähän asti olivat noudattaneet.
Alkoi kauhistava, sekasortoinen taistelu, jota yksi mies kävi kahta-, kolmeakymmentä vastaan, sillä aina kun yksi rosvoista kaatui, astui hänen tilalleen toinen.