"Entä edelleen?"
"Sitten doña Luz vannotti minua saapumaan luoksenne ja sanomaan teille… odottakaahan hiukan", lausui oppinut koettaen muistella.
"Musta Hirvi, hetki on tullut!" keskeytti erämies vilkkaasti.
"Juuri niin!" myönsi tiedemies hieroen riemuissaan käsiään, "se oli minulla kielen päässä. Tunnustan, että se minusta tuntui jokseenkin hämärältä ja etten ymmärtänyt siitä yhtään mitään, mutta te kyllä selitätte sen minulle, eikö niin?"
Erämies tarttui lujasti hänen käteensä ja kurkottaen kasvojaan aivan hänen kasvojensa lähelle sanoi katse hehkuvana ja suuttumusta kuvastavana:
"Hupsu raukka! Miksi ette tullut niin nopeasti kuin suinkin tapaamaan minua? Sen sijaan hukkasitte aikaa kuin hölmö! Viivytyksenne kenties aiheuttaa kaikkien ystävienne kuoleman."
"Olisiko se mahdollista?" huudahti tohtori alakuloisena eikä loukkaantunut siitä hiukan röyhkeästä tavasta, millä erämies häntä ravisti.
"Teillä oli tehtävä, joka koski elämää ja kuolemaa, senkin houkkio!
Mitä nyt on tehtävä? Ehkä on jo liian myöhäistä!"
"Oh! Älkää sanoko niin!" huusi oppinut kiihtyneenä. "Kuolen epätoivoon, jos asian laita on niin!"
Miesparka purskahti itkuun ja osoitti, että häntä vaivasi mitä vilpittömin murhe.