Petyttyään näin toiveissaan kapteeni raivosi ja hautoi päässään mitä kamalimpia suunnitelmia.
Uskollinen Sydän oli intiaanivakoilijalta ja varsinkin tohtorin kertomuksesta saanut tietää hyökkäyksestä, jota oli leiriä vastaan yritetty, ja heti lähtenyt matkaan saapuakseen niin aikaisin kuin mahdollista meksikolaisille avuksi.
Onnettomuudeksi olivat erämiehet ja comanchit, nopeasta marssistaan huolimatta, saapuneet liian myöhään pelastaakseen karavaanin.
Kun retken johtajat olivat päässeet selville rosvojen paosta, lähtivät
Kotkanpää ja hänen soturinsa ajamaan heitä takaa.
Jäätyään yksin leirin isännäksi, Uskollinen Sydän määräsi toimeenpantavaksi yleisen etsinnän läheisissä pensaikoissa ja korkeassa ruohossa, jota rosvot eivät olleet ehtineet aivan tarkasti tutkia, sillä tuskin he olivat vallanneet leirin, kun heidät jo siitä karkoitettiin.
Etsintä johti siihen, että löydettiin Phebe, doña Luzin nuori palvelijatar, ja kaksi lanceroa, jotka olivat kätkeytyneet erään puun onttoon runkoon. He tulivat kaikki esille puolikuolleina kauhusta, Mustan Hirven ja muutamien erämiesten saattamina, jotka turhaan koettivat heitä rauhoittaa ja herättää heissä rohkeutta.
Nuo miesparat luulivat olevansa rosvojen käsissä, ja Uskollisella Sydämellä oli suunnaton työ koettaessaan saada heidät ymmärtämään, että miehet, jotka he näkivät edessään, olivat tosin liian myöhään heidän avukseen rientäneitä erämiehiä, jotka tietysti eivät aikoneet tehdä heille mitään pahaa.
Heti kun he olivat hiukan tyyntyneet, meni Uskollinen Sydän heidän kanssaan telttaan ja pyysi heitä lyhyesti kertomaan tapahtumat.
Nuorta mestitsityttöä, joka heti nähtyään, kenen kanssa oli tekemisissä, oli saanut takaisin koko varmuutensa ja sitäpaitsi oli tuntenut Uskollisen Sydämen, ei tarvinnut kahdesti käskeä. Muutamassa minuutissa hän oli erämiehelle antanut tarkat tiedot kauheista tapahtumista, joiden katsojana hän oli ollut.
"Onko siis kapteeni Aguilar surmattu?" kysyi erämies tytöltä.