"Oi, voi! On", vastasi nuori tyttö kaihoisasti huokaisten muistellessaan upseeriparkaa.
"Entä kenraali?" kysyi erämies.
"Oh! Kenraaliko? Hän puolustautui kuin leijona ja kaatui vasta tehtyään sankarillista vastarintaa."
"Onko hän kuollut?" tiedusti Uskollinen Sydän tuskallisesti liikuttuneena.
"Ei, ei, hän on vain haavoittunut. Näin roistojen menevän ohitseni vieden hänet mukanaan. Luulenpa hänen haavojensa olevan vähäpätöisetkin, koska ladronit — varkaat — taistelun aikana säästelivät häntä."
"Sepä hyvä", lausui erämies ajattelevan näköisenä. Sitten hän tovin kuluttua lausui empien ja äänen hieman väristessä; "Minne emäntänne sitten on joutunut?"
"Emäntäni, doña Luz?"
"Niin, doña Luz, sen luulen olevan hänen nimensä, antaisin paljon saadessani hänestä tietoja ja tietäessäni hänen olevan turvassa."
"Hän on turvassa ollessaan teitä lähellä", lausui sointuva ääni.
Ja doña Luz tuli näkyviin vielä kalpeana kokemistaan mieltäjärkyttävistä tapahtumista, mutta tyynenä, hymy huulilla ja katse säteilevänä.