"Ja mitä hän heiltä tiedusteli, lapseni, muistatteko?"
"Hyvä Jumala, madame, tunnustan häpeäkseni teille", vastasi nuori tyttö kevyesti punastuen, "etten kiinnittänyt suurtakaan huomiota niihin keskusteluihin, jotka, niin ainakin luulin, liikuttivat minua sangen vähän. Minä, lapsirukka, jonka elämä tähän asti on kulunut ikävästi ja yksitoikkoisesti ja joka olen nähnyt maailmaa vain luostarini ikkunaristikkojen lävitse, ihailin suurenmoista luontoa, joka kuin taikaiskusta oli noussut eteeni. Silmäni eivät jaksaneet kylliksi katsella näitä ihmeellisyyksiä, ja ihailin Luojaa, jonka ääretön voima oli äkkiä minulle paljastunut."
"Puhutte totta, rakas lapseni, suokaa anteeksi kysymykseni, jotka väsyttävät teitä ja joiden kannattavuutta ette saata ymmärtää", lausui hyväntahtoinen nainen suudellen häntä otsalle. "Jos haluatte, voimme puhua muista asioista."
"Niinkuin vain tahdotte, madame", vastasi nuori tyttö antaen hänelle vastasuutelon, "minä olen iloinen saadessani keskustella kanssanne, ja minkä aiheen valinnettekin, herättää se suuresti mielenkiintoani."
"Mutta mehän lörpöttelemme yhtä mittaa ajattelematta poikaraukkaani, joka yhä on poissa lähdettyään tänä aamuna ja jonka sen mukaan, mitä hän minulle lausui, pitäisi olla jo nyt palannut."
"Oh! Kunhan hänelle ei vain olisi tapahtunut mitään onnettomuutta", huudahti doña Luz säikähtyneenä.
"Herättääkö hän siis hiukan teidänkin myötätuntoanne?" kysäisi vanha nainen hymyillen.
"Ah, madame, voisiko olla toisin niiden palvelusten jälkeen, jotka hän on meille tehnyt ja joita hän vielä meille tekee, siitä olen varma", vastasi tyttö liikuttuneena helakan punan kohotessa hänen poskilleen.
"Poikani on luvannut vapauttaa enonne. Voitte olla varma siitä, että hän pitää sanansa."
"Niin, sitä en epäile ollenkaan, madame. Oi, mikä ylevä ja suuri luonne!" huudahti tyttö innostuneesti. "Kuinka hyvin sopiikaan hänelle Uskollisen Sydämen nimi!"