Vanha nainen ja Eusebio katsoivat hänen hymyillen. He olivat onnellisia huomatessaan nuoren tytön innostuksen.
Doña Luz huomasi, kuinka tarkkaavaisesti he häntä katselivat, keskeytti hämmästyneenä puheensa ja painoi päänsä alas punastuen yhä enemmän.
"Oi!" sanoi vanha nainen tarttuen hänen käteensä, "jatkakaa, rakas lapsi, olen ihastunut kuullessani teidän puhuvan tuolla tavalla pojastani. Niin", lisäsi hän surullisena ja ikäänkuin puhuen itsekseen, "niin, hänellä on suuri ja ylevä luonne. Kuten kaikkia valioluonteita, on häntäkin väärin arvosteltu. Mutta kärsivällisyyttä, Jumala vain koettelee, kerran on tuleva päivä, jolloin hänelle suodaan oikeutta kaikkien edessä."
"Onko hän ehkä onneton?" rohkeni nuori tyttö arasti kysäistä.
"Sitä en voi sanoa, lapseni", vastasi äitiparka pidätetysti huokaisten, "kuka tässä maailmassa saattaa olla onnellinen? Jokaisella on omat huolensa kestettävinään, Kaikkivoipa mittaa kullekin taakan hänen voimiensa mukaan."
Luolassa kuului jotakin hälinää, ja useita miehiä astui sisään.
"Täällä tulee poikanne, madame", lausui Musta Hirvi.
"Kiitos, ystäväni", vastasi nainen.
"Kah, sepä hauskaa!" sanoi doña Luz nousten riemastuneena seisaalle.
Mutta häveten tätä harkitsematonta tekoaan nuori tyttö vaipui hämillään ja kovin punastuen takaisin istumaan.