Suomalainen kustantaja on senvuoksi ryhtynyt järjestelmällisesti julkaisemaan alkuteksteistä toimitettuina lyhentämättöminä käännöksinä noita nuorison varempien seikkailukirjailijain teoksia, joita meidän maassamme on tähän asti tunnettu muutamina "vanhanaikaisen" laajuutensa takia karsittuina mukaelmina. Tällöin on saanut vuoronsa myös Gustave Aimard, jonka oikea nimi Oliver Gloux on jo aivan unohdettu.
Monet vuosikymmenet Aimard oli Jules Vernen rinnalla jokaisen ranskalaisen koulupojan ihasteltu suosikki, ja vieläkin hänen romaanituotantonsa 52 vankkaa nidettä käsittävä kokonaispainos on alinomaa kustantajan uusittavana. Käännöksinäkin levisivät hänen parhaat teoksensa miljoonin kappalein eritoten Englannissa ja Amerikassa, Cooperin ja Mayne Reidin kanssa kilpaillen, ja kokonaan ei ole missään maassa uudempi tuotanto syrjäyttänyt tämän aito intiaanikirjailijan kirjaviin kokemuksiin perustuvia voimakkaita, romanttisuudella väritettyjä kuvauksia leirielämästä, rajataisteluista, aavikoiden ja salomaiden juhlallisesta suuruudesta.
Syntyneenä Pariisissa v. 1818 nuori Oliver Gloux aloitti seikkailijauransa jo poikuusiässä, purjehtien laivapoikana Amerikkaan. Hänen merkitsevimmästä elämäntaipaleestaan ei ole saatavissa mitään yhtenäistä ja seikkaperäistä selostusta, mutta muutamista hänen romaaneihinsa siroitelluista omakohtaisista selityksistä ja aikalaisten esittämistä asiatiedoista voi havaita tosiksi eräitä pääkohtia: lannistumattoman seikkailuinnon vallassa hän kahden vuosikymmenen ajan samoili ristiin rastiin koko Amerikan mantereen Yhdysvaltain keskivaltioista Tulimaan rajoille asti, välillä kiertäen maailman meriäkin, — comanchi-intiaanien kasvattina, täydesti eläytyen heidän heimosotiinsa ja kaikkiin oloihinsa, kahdesti kytkettynä apachien kidutuspaaluun, kullankaivajana, uudisraivaajana, trapperina, metsästeli biisoneja Lännen ruoholakeuksien sioux- ja mustajalka-pyytäjien kanssa, vaelteli eksyksissä ja menehdyksissä del Norten lentohiekka-aavikoilla, raatoi neljätoista kuukautta Magellanin salmen patagonien rääkättynä orjana, matkasi yksinään halki Brasilian aarniometsien, uhmaten petoja ja ihmisvihollisia, tutki Kordillerien korkeimmat huiput kuten suurten virtojen etäisimmät juoksutkin aina eläen kädestä suuhun, huomisesta huolehtimatta, onnellisena kaikista uusista kokemuksista, sivistysmaailmasta paenneena.
Aimard nimenomaan huomauttelee, että hän on romaanin muodossa tahtonut tarkoin kertoa vain todellisesti elettyä, kuvata ainoastaan nähtyä, suoden sijaa mielikuvitukselle vain alkeellisimpien kaunokirjallisuuden vaatimusten mukaan ja alituiseen esittäen omakohtaisia seikkailujaan, mutta kertomisessa syrjäyttäen oman minänsä, jotta tuon villin elämän luonnollinen teho ei häiriytyisi. Hänellä oli kaiken aikaa selvänä aistimuksena, että nuo olot ja näyttämöt olivat nopeasti muuttumassa sivistyksen hellittämättömän painostuksen tieltä, ja sitä tunnollisemmin hän tahtoi saada ne talletetuiksi jälkimaailmalle. On myönnettävä, että Aimard kaikista kirjailijoista tyhjentävimmin esittää Uuden mantereen villiä elämää viime vuosisadan toiselta kolmannekselta, — toisinaan pakostakin johtuen koskettelemaan hyvin verisiä kohtauksia, — ja että hän pääteoksissaan osoittaa erinomaisia kertojalahjoja, jotka antavat niille "klassillisuuden" leiman ja nykyaikaisenkin sepitystaituruuden rinnalla pysyttävät ne yhäti esillä kirjallisuudessa.
Saapuessaan kotimaahansa sotapalvelukseen 1848 hän oli jo julkaissut ensimmäisen kirjansa, ja palattuaan taas seikkailumailleen hän ilmeisesti pitikin silmällä kirjallisia aiheita, ryhtyen jonkun vuoden kuluttua kuumeiseen tuotantaan, joka piankin toimitti nuo sinikantiset Amyotin kustannustuotteet kaikissa Ranskan kirjakauppojen ikkunoissa vallitsevaksi piirteeksi ja tuotti niissä omaksutulle salanimelle maailmanmaineen. Ensimmäisenä huomattavana menestyksenä oli v. 1858 ilmestynyt Les Trappeurs de l'Arkansas, joka nyt aloittaa hänen koottujen teostensa sarjan alkukielellä ja on katsottu asianmukaiseksi myös suomennuttaa johtamaan tätä meikäläiselle yleisölle valmisteltua lopullista käännössikermää. Se ei siis ole tekijänsä etevin teos, mutta monestakin syystä on otollisempaa noudattaa alkutekstien aikajärjestystä, — useissa romaaneissa esiintyy yhteisiä henkilöitäkin jatkuvasti toimimassa.
Aimard asettui sitten Ranskaan, hellittämättömästi muokkailemaan laajaa aineistoaan noiksi romaaneiksi, joiden 22,000;een nousevassa sivumäärässä saa syvästi viehättyen tutustua lukuisiin unohtumattoman suurenmoisiin kuvauksiin, mutta lopulta myös aiheiden ja voimien ehtymiseen, kunnes kynä kirpoaa kuumeisuuden riuduttamien aivojen kannustamasta kädestä ja mielisairauden hämy tuottaa levon. Hänen yksityisestä elämästään ei tältä kotimaassakaan vietetyltä ajalta näy sen enempää tietoja kuin että hän oli saksalais-ranskalaisessa sodassa sissiupseerina ja kuoli St. Annen hoitolassa Pariisissa kesäkuulla 1883.
Aimard on siten pääasiallisesti "intiaaniromaanien" kantaisän Cooperin ohella enimmin vaikuttanut tämän kirjallisuudenlajin tavattomaan kukoistukseen, joka ulottui nykyisten keski-ikäisten kansalaisten lapsuuteen asti. Senkin alan suurmiehillä on sentään vielä paljon sanottavaa uusille poikapolville, ja osittain toisessa merkityksessä kuin ennen, kuten edellä huomautettiin: sivistyksen esitaistelijain uljas seikkailuhenki elää innostavana näissä parhaissa tuotteissa, ja niiden käsittelemä outo maailma on jälleen uutta meidän ajallemme, kun huomio on välillä kääntynyt jatkuvaan kehityskulkuun ja varsinaisen trapper-kauden nyt eroittaa selvä juopa meistä.