Hermosillo
Matkailijan, joka ensi kertaa astuu maihin Etelä-Amerikan mantereelle, valtaa väkisinkin selittämätön surumielisyyden tunne.
Uuden maailman historia on tosiaankin vain surkea marttyyriluettelo, jossa yltiöpäisyys ja voitonhimo keskeyttämättä kulkevat käsi kädessä.
Kullan etsintä oli aiheena uuden maailman löytöön. Kun kulta kerran oli keksitty, pitivät Amerikan valloittajat tätä maata vain tyyssijana, jonne nämä ahneet seikkailijat saapuivat pitäen toisessa kädessään väkipuukkoa, toisessa ristiinnaulitun kuvaa. Korjattuaan runsaan saaliin tuota metallia, jota niin kiihkeästi himoittiin, he palasivat kotimaahansa komeillakseen rikkauksillaan ja houkutellakseen häikäisevällä loistollaan sinne uusia siirtolaisia.
Tämän lakkaamattoman matkustelemisen syyksi on luettava, että Amerikassa ei ole sellaisia suurenmoisia muistomerkkejä, jotka ovat jäännöksiä kokonaisen siirtokunnan asuinpaikoista, kun se asettuu pysyväisesti asumaan uuteen maahan jatkaakseen siellä sukuaan. Jos matkustat tämän suunnattoman laajan mantereen halki, jota espanjalaiset kolmen vuosisadan aikana ovat häiritsemättä saaneet pitää hallussaan, niin muistuttavat sinua muutamat siellä täällä näkyvät nimettömät raunioläjät heidän kauttakulustaan, kun taas aztekien ja inkain jo moniaita vuosisatoja ennen Amerikan löytöä sinne kohottamat rakennukset seisovat siellä vielä majesteetillisen yksinkertaisina, katoamattomana todistuksena heidän sielläolostaan ja sivistyspyrkimyksistään.
Mutta mitä on tullut nykyään [romaani on kirjoitettu 1850-luvulla. Suom.] näistä kunniakkaista valloitusmaista, joita aikanaan koko Eurooppa himoitsi omakseen, missä murhamiesten veri on sekoittunut voitettujen vereen tuon toisen, valloittavan kansan hyväksi, joka siihen aikaan oli niin ylpeä uljaista päälliköistään, hedelmällisistä, maa-alueistaan ja kaupastaan ja joka sulki piiriinsä koko maailman? Vuodet ovat vierineet, ja tätä nykyä Etelä-Amerikka sovittaa niitä rikoksia, joihin sen vuoksi oli ryhdytty. Lyhytaikaisesta vallasta keskenään taistelevien puolueiden raatelemana, rappeutuneiden harvainvaltain alle sortuneena, ulkomaalaisten hylkäämänä, jotka siellä ovat ammentaneet rikkauksiaan, se riutuu, vähitellen menehtyen velttoutensa kuormaan, jaksamatta kohottaa päältään lyijykäärettä, joka sen tukahuttaa, niin että se voi nousta jälleen eloon vasta kun uusi rotu, joka ei murhaa ja joka elää Jumalan käskyjen mukaan, tuo sinne mukanaan työn ja vapauden, perusedellytykset kansojen elämään.
Espanjalais-amerikkalainen rotu on, lyhyesti sanottuna, pysynyt niillä alueilla, jotka heidän esi-isänsä ovat heille perintönä jättäneet, siirtämättä niiden rajoja kauemmaksi. Tämän rodun sankarius haudattiin keisari Kaarle V:n mukana, ja emämaastaan se on muistona säilyttänyt vain vieraanvaraiset tapansa, uskonnollisen suvaitsemattomuuden, kitaransoittajat ja karbinilla varustetut kerjäläiset.
Kaikista valtioista, jotka kuuluvat laajaan Meksikon liittoon, on Sonoran valtio ainoa, joka taistelujensa takia sen ympärillä asuvia intiaaniheimoja vastaan ja alituisesti hankauksissa ollen mainittujen heimokuntien kanssa on säilyttänyt omintakeisen luonteen.
Asukkaiden tavoissa on jonkunlainen villi sävy, joka heti ensi silmäykseltä osoittaa heidän eroaan mantereen sisäosissa olevien valtioiden väestöistä.
Rio Gilaa voi pitää tämän valtion pohjoisrajana; idästä länteen se on puristuneena Sierra Madren ja Kalifornianlahden väliin.