"Kaikki on niin ollen kuin pitääkin. Siis matkaan!"
Kaikki kolme miestä lähtivät liikkeelle. Huolimatta varokeinoista, johon tohtori oli turvautunut, eivät kenraali ja hänen neekeripalvelijansa olleet aivan levollisia.
Vangit tulivat siihen luolanosaan, jota rosvot pitivät makuupaikkanaan.
Rosvot nukkuivat maaten pitkällään siellä täällä.
Pakolaiset kulkivat heidän ohitseen.
Kun he olivat saapuneet luolan sisäänkäytävän suulle ja heidän juuri piti irroittaa lautta mennäkseen joen yli, näkivät he kuun luodessa vaaleita säteitään toisen lautan. Siinä oli viitisentoista miestä, jotka hitaasti tulivat sinne päin, missä he olivat.
Pakotie oli heiltä katkaistu.
Miten he olisivat voineet tehdä vastarintaa näin suurelle joukolle?
"Mikä kova onni!" kuiskasi kenraali epätoivoisena.
"Oh!" lausui tohtori surkeasti. "Pakosuunnitelmani, joka oli vaatinut minulta niin suuren vaivan!"
Pakolaiset vetäytyivät erääseen kalliorotkoon, ettei heitä havaittaisi. He katselivat sykkivin sydämin, kuinka tulijat, joiden käyttäytyminen näytti yhä epäilyttävämmältä, astuivat lautalta maihin.