"Onko se mahdollista? Mutta he saattavat herätä!"
"Siihen nähden voitte olla huoletta. He kyllä heräävät, siitä ei ole epäilystäkään, mutta aikaisintaan vasta kuuden tunnin kuluttua."
"Miten se on mahdollista?"
"Koska minä itse olen pitänyt huolta siitä, että he ovat vaipuneet uneen. Tarkemmin sanottuna olen heidän iltaruoassaan tarjoillut heille erästä ooppiumisekoitusta, joka on turruttanut heidät kuin lyijymöhkäleiksi, ja sitten he kuorsaavat kuin palkeet."
"Oh! Sepä suurenmoista!" huudahti kenraali.
"Eikö olekin?" lausui tohtori vaatimattomasti. "Hiisi vie! Halusin vain korjata virheen, jonka laiminlyönnilläni teille aiheutin! En ole mikään sotilas, minä. Olen vain tavallinen lääkäri, olenhan siis käyttänyt omia aseitani. Huomaatte, että niitä tarpeen tullen voi käyttää muihinkin tarkoituksiin."
"Niihin tarkoituksiin ne sopivat sata kertaa paremmin. Tohtori, te olette ihmeellinen mies."
"No, no! Älkäämme tuhlatko aikaa."
"Aivan oikein. Lähtekäämme matkaan! Mutta entä kapteeni, mitä olette hänelle tehnyt?"
"Hänellekö? Hiisi hänestä tietää, missä hän on. Hän lähti tänään puolenpäivän aikaan puhumatta kenellekään sanaakaan, mutta epäilen tietäväni, minne hän on mennyt. Erehtyisin suuresti, jos hänet kohta tapaisimme."