"Vähät siitä!" sanoi rosvo, "kaikki kyllä järjestyy. Kenraali pääsee pian vapaaksi. Silloin hän voi hoitaa itseään mielensä mukaan. Tulkaa nyt, tohtori, toivon antaneeni teidän jo kyllin kauan keskustella ystävienne kanssa."
Lääkäri seurasi häntä mitään vastaamatta, viitattuaan vielä kenraalia olemaan varovainen.
Päivä kului ilman huomattavia tapahtumia. Vangit odottivat kärsimättöminä yön tuloa. Tohtorin varmuus oli väkisinkin vaikuttanut heihin. He toivoivat.
Iltapuolella tuli kunnon oppinut taas heidän luokseen. Hän astui reippaasti, hänen kasvonsa säteilivät, ja hänellä oli tulisoihtu kädessään.
"No mitä tiedätte, tohtori?" kysyi kenraali häneltä. "Näytätte minusta niin iloiselta."
"Olen todellakin iloinen, kenraali", vastasi toinen hymyillen, "koska olen keksinyt keinon, jolla te, samoin kuin minäkin, pääsemme karkaamaan!"
"No mikä se keino on?"
"Se on jo puoleksi pantu täytäntöön", vastasi tohtori kuivasti naurahtaen, mikä hänelle oli ominaista aina kun hän oli tyytyväinen.
"Mitä tarkoitatte?"
"Hitto vieköön! Asia on varsin yksinkertainen, mutta ette sitä aavistakaan. Kaikki rosvot nukkuvat, me olemme luolan herroina."