Mikä oli harvinaista ja melkein tavatonta intiaanien keskuudessa, oli tässä se, että vahteja oli asetettu määrättyjen välimatkojen päähän, jotta he antaisivat merkin, jos joku vieras, olkoon kuka hyvänsä, olisi tulossa.
Kaikki lyhyesti sanoen viittasi siihen, että oli odotettavissa jotakin sellaista, mikä on preirieille luonteenomaista.
Mutta, mikä kummallisinta, Uskollinen Sydän, Kotkanpää ja Musta Hirvi olivat poissa!
Vain Ilomieli huolehti valmistuksista, keskustellen tuon tuostakin vanhan comanchipäällikön kanssa, jonka nimi oli Ehsis, aurinko.
Mutta heidän katseensa olivat vakavat ja heidän otsansa rypyssä. He näyttivät olevan sangen huolestuneita.
Oli se päivä, jona preirierosvojen kapteenin määräyksen mukaan doña Luz oli luovutettava hänelle.
Uskaltaisiko kapteeni tulla? Vai oliko hänen ehdotuksensa ollut vain kerskailua?
Ne, jotka tunsivat tuon rosvon, ja heidän lukumääränsä oli suuri — melkein jokainen oli saanut kärsiä hänen ryöstöistään — kallistuivat myönteisen vastauksen puolelle.
Tällä miehellä oli — ne olivat muuten ainoat ominaisuudet, jotka hänellä tiedettiin olevan — julma luonne ja rautainen tahto.
Kun hän kerran oli päättänyt tehdä jotakin, teki hän sen kaiken uhallakin.