Ja mitäpä hänellä olisikaan pelättävänä tullessaan toisen kerran vihollistensa luo? Olihan hänellä kenraali vallassaan! Kenraali, joka hengellään vastasi hänen hengestään. Tiedettiin, ettei hän empisi uhrata vankiaan oman turvallisuutensa vuoksi.
Kello oli noin kahdeksan aamulla, ja häikäisevä aurinko valoi runsaasti hohtavia säteitään taululle, jota olemme koettaneet kuvailla.
Doña Luz tuli luolasta Uskollisen Sydämen äidin tukemana ja Eusebion seuraamana.
Molemmat naiset olivat alakuloiset ja kalpeat. Heidän väsyneet kasvonsa ja punertavat silmänsä todistivat heidän itkeneen.
Heti huomattuaan heidät Ilomieli meni heidän luokseen ja tervehti heitä.
"Eikö poikani ole vielä palannut?" kysyi vanha nainen levottoman näköisenä.
"Ei vielä", vastasi metsästäjä, "mutta rauhoittukaa, madame, hän saapuu aivan kohta."
"Hyvä Jumala! En tiedä, miksi minusta tuntuu, että hänen on jonkun kiusallisen tapauksen vuoksi täytynyt matkustaa kauas meistä."
"Ei, madame, minä kyllä olisin siitä saanut tiedon. Lähtiessäni viime yönä hänen luotaan tullakseni teitä rauhoittamaan ja toimeenpanemaan hänen minulle antamansa käskyt hän oli mainiossa kunnossa, joten voitte, uskokaa minua, rauhoittua ja ennen kaikkea luottaa menestykseen."
"Niinpä niin!" kuiskasi vaimoraukka, "mutta olen kahdenkymmenen vuoden aikana yhtä mittaa elänyt alituisten tuskien alaisena. Joka ilta epäilen, etten seuraavana päivänä enää saa nähdä poikaani. Hyvä Jumala, etkö jo armahda minua!"