Suuri oli kapteenin hämmästys, kun hän kuuli Uskollisen Sydämen huudahduksen, mutta hänen ällistyksensä muuttui epätoivoksi, kun hän huomasi kenraalin tulevan esille, vaikka luuli hänen olevan hyvässä tallessa väkensä vartioimana.
Hän ymmärsi, että kaikki hänen tuumansa olivat menneet myttyyn, kaikki hänen suunnitelmansa tyhjiksi rauenneet, ja että hän tällä kertaa oli auttamattomasti menettänyt pelin.
Verivirta syöksähti hänen päähänsä, hänen silmänsä salamoivat ja kääntyen Uskollisen Sydämen puoleen hän sanoi käheällä ja katkonaisella äänellä:
"Hyvin pelattu! Mutta kaikki ei ole vielä lopussa meidän välillämme, niin totta kuin Jumala ja kosto elää!"
Hän liikahti kuin aikoen karauttaa ratsullaan karkuun.
Mutta Uskollinen Sydän tarttui rohkeasti hänen hevosensa suitsiin.
"Välimme eivät vielä ole selvät", sanoi hän.
Rosvo katsoi häneen tovin veristävin silmin ja kannustaen rajusti hevostaan pakoittaakseen metsästäjän hellittämään otteensa lausui raivon tukahduttamalla äänellä:
"Mitä minusta tahdotte?"
Iskien raudanlujalla nyrkillään hevosta, joka hirnahti tuskasta,
Uskollinen Sydän sai sen pysymään paikallaan.