"Kirottu!" huusi rosvo koettaen turhaan vapautua ahdistajastaan.
Nyt tapahtui jotakin, mikä oli kauhusta jähmetyttää kaikki läsnäolevat.
Hevonen, jonka Uskollinen Sydän oli pysyttänyt paikallaan, oli päässyt vapaaksi ja raivoissaan sitä kohdanneesta iskusta ja kaksinkertaisesta taakasta, joka sillä oli selässään, se syöksähti vimmasta hullaantuneena lentoon, mielettömässä juoksussaan ruhjoen ja kaataen kaikki, mitä eteen sattui.
Mutta se kuljetti muassaan kahta ratsastajaansa, jotka sitkeästi painaen reitensä sen kylkiä vastaan taistelivat saadakseen toisensa surmatuksi ja kiemurtelivat kuin käärmeet eläimen selässä.
Kuten sanoimme, Kotkanpää oli kiskonut rosvon pään taaksepäin, painoi polvensa hänen kupeitaan vastaan, päästi vihlovan sotahuudon ja heilutteli kauhistavasti puukkoaan vihollisensa otsan edessä.
"Tapa minut, heittiö!" ulvoi rosvo ja kohottaen äkillisellä liikkeellä vasemman kätensä, jossa hänellä vielä oli pistooli, laukaisi aseensa, mutta luoti katosi avaruuteen.
Comanchipäällikkö katsoi kapteeniin tarkasti.
"Olet raukka!" sanoi hän halveksivasti, "ja vanha akka, joka pelkäät kuolemaa."
Samalla kun hän painoi rosvoa voimakkaasti polvellaan, työnsi hän puukon hänen niskaansa.
Kapteeni päästi korvia repivän huudon, joka sekaantui päällikön voitonulvontaan.