Hevonen kompastui puun juureen ja kaatui nurin. Molemmat taistelijat vierivät maahan.

Yksi heistä nousi pystyyn, comanchipäällikkö, joka heilutti rosvon veristä päänahkaa.

Kapteeni ei kuitenkaan ollut vielä kuollut. Mielettömänä raivosta ja tuskasta ja veren sokaisemana, joka valui virtanaan hänen silmilleen, hän nousi pystyyn ja karkasi vastustajansa kimppuun, joka ei ollut odottanut tällaista hyökkäystä.

He kävivät nyt toisiinsa käsiksi koettaen kaataa toisensa nurin ja upottaa toistensa ruumiiseen puukon, jolla kumpikin oli varustettu.

Useita erämiehiä juoksi eroittamaan heitä.

Kun he saapuivat heidän luokseen, oli kaikki jo lopussa.

Kapteeni virui maassa, kahvaa myöten upotettu Kotkanpään puukko sydämessään.

Rosvot, joita heitä ympäröivät erämiehet ja intiaanisoturit olivat pitäneet kurissa, eivät yrittäneetkään ryhtyä vastarintaan, joka olisikin ollut mahdoton.

Huomatessaan kapteeninsa kaatuneen Frank selitti toveriensa puolesta, että he antautuvat.

Uskollisen Sydämen viittauksesta he heittivät luotaan aseensa, jonka jälkeen heidät sidottiin.