Eusebio seurasi hänen kintereillään.
Saman päivän iltana vallitsi Hacienda del Milagrossa tyrmistynyt mieliala.
Doña Jesusita ja Eusebio eivät vielä olleet palanneet. Don Ramón määräsi koko väen nousemaan ratsaille.
Tulisoihduilla varustettuina peonit ja vaquerot alkoivat kiivaan ajon etsiäkseen emäntäänsä ja taloudenhoitajaa.
Koko yö kului tuloksettomiin etsiskelyihin.
Päivän koittaessa löydettiin doña Jesusitan hevonen puoliksi revittynä erämaasta. Siltä puuttuivat valjaat.
Hevosen ruhoa ympäröivä alue näytti olleen kiivaan taistelun näyttämönä.
Epätoivoisena don Ramón antoi määräyksen palata takaisin haciendaan.
"Hyvä Jumala!" huudahti hän kotiin saavuttuaan, "nytkö jo rangaistustani aletaan panna täytäntöön?"
Viikkoja, kuukausia, vuosia vieri, eikä osakaan sitä salaperäistä verhoa, joka peitti näitä kauheita tapahtumia, mitä tehokkaimmista etsinnöistä huolimatta kohonnut. Rafaelin, hänen äitinsä ja Eusebion kohtalosta ei saatu tietää mitään.