Intiaanit olivat comancheja. Hämmästyen tästä äkillisestä yllätyksestä, johon he eivät lainkaan olleet valmistuneet, he jäivät muutamiksi hetkiksi liikkumattomina paikoilleen, kerrassaan ällistyneinä moisesta uhkarohkeudesta.
Menettämättä aikaa Uskollinen Sydän katkoi vangin siteet ja antoi hänelle veitsensä, minkä toinen iloisena otti vastaan. Molemmat valmistautuivat nyt kalliisti myymään henkensä.
Valkoihoiset herättävät intiaaneissa vaistomaista kauhua. Toinnuttuaan hämmästyksestään comanchit kuitenkin näyttivät aikovan käydä näiden kahden miehen kimppuun, jotka näin uhmailivat heitä. Mutta tulen loimussa, joka osui aivan metsästäjän kasvoille, hänet tunnettiin.
Punanahat alkoivat kunnioittavasti vetäytyä taaksepäin puhellen keskenään: "Sehän on Uskollinen Sydän! Suuri kalpea metsämies!"
Kotkanpää, se oli intiaanien päällikön nimi, ei tuntenut metsästäjää. Hän näet kävi vasta ensi kertaa Arkansasin preirieillä, joten hän ei ymmärtänyt soturiensa huomautusta. Hän vihasi sydämensä pohjasta valkoihoisia, joille oli julistanut ikuisen sodan. Suuttuneena siitä, mitä hän komennettavissaan luuli pelkuruudeksi, hän läheni yksinään Uskollista Sydäntä, mutta silloin tapahtui jotakin kummallista.
Comanchit kävivät käsiksi johtajaansa ja häntä kohtaan tuntemastaan kunnioituksesta huolimatta riistivät häneltä aseet, niin ettei hän voinut mitään tehdä metsästäjälle.
Kiitettyään heitä Uskollinen Sydän itse antoi päällikölle takaisin hänen aseensa, jotka oli tuotu hänelle. Toinen otti ne luoden jalomieliseen vastustajaansa uhkaavan katseen.
Halveksien metsästäjä kohautti olkapäitään. Onnellisena siitä, että oli pelastanut nuoren miehen hengen, hän poistui vangin seurassa.
Uskollinen Sydän oli täten kymmentä minuuttia lyhyemmässä ajassa saanut leppymättömän vihamiehen ja hartaan ystävän.
Vangin kertomus oli yksinkertainen.